METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2023
■ 4.3 Muut sijoitukset
■ 4.4 Vaihto-omaisuus
■ 4.5 Myyntisaamiset ja muut saamiset
Liiketoiminta ja arvonluonti 2
Laatimisperiaatteet Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Hankintameno määritetään FIFO-me- netelmällä (first in, first out) tai vaihtoehtoisesti painotetun keskihinnan menetelmällä vaihto-omaisuuden luonteesta riip- puen. Valmiina hankittujen tuotteiden hankintamenoon luetaan kaikki ostomenot mukaan lukien välittömät kuljetus-, käsittely- ja muut menot. Itse valmistettujen valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno muodostuu raaka-aineista, välittömistä valmistuskustannuksista sekä systemaattisesti kohdistetusta osuudesta valmistuksen muuttuvista yleismenoista ja kiinteistä yleismenoista normaalilla toiminta-asteella. Hankintamenoon ei sisällytetä vieraan pääoman kustannuksia. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta vähennettynä arvioidulla tuotteen valmiiksi saattamisen kustannuksilla ja välttämättömillä myyntikustannuksilla. Keskeiset arviot ja harkinta Konserni tarkastelee vaihto-omaisuutta säännöllisesti siltä varalta, ettei siihen sisältyisi epäkurantteja eriä tai nettoreali- sointiarvo putoaisi hankintamenoa pienemmäksi. Tarvittaessa konserni alentaa vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvoa vastaavasti. Tarkastelu edellyttää johdon arvioita tuotteiden myyntihinnoista, valmiiksi saattamisen kustannuksista ja myynnin toteuttamiseksi välttämättömistä menoista. Muutokset näissä arvioissa voivat johtaa vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvon tarkistuksiin tulevilla kausilla.
Laatimisperiaatteet Myyntisaamiset arvostetaan alun perin käypään arvoon ja sen jälkeen ne arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon ottaen huomioon arvonalentuminen. Myyntisaamisten arvonalentumis- ten määrittämisessä sovelletaan odotettuihin luottotappioihin perustuvaa mallia. Lisäksi arvonalentumiskirjaus tehdään tapaus- kohtaisesti, kun on olemassa perusteltu syy olettaa, että konserni ei tule saamaan suoritusta laskutetusta määrästä alkuperäisin ehdoin.
Milj. euroa
2023 253,0
2022 344,1
Pohjolan Voima Oyj
Laatimisperiaatteet Muut sijoitukset ovat julkisesti noteerattuja ja noteeraamattomia oman pääoman ehtoisia sijoituksia. Näistä merkittävin on konser- nin omistus Pohjolan Voima Oyj:ssä. Kyseessä on noteeraamaton, luonteeltaan strateginen sijoitus, joka palvelee konsernin pitkän aikavälin energiahankinnan tarpeita. Konserni luokittelee Pohjo- lan Voima Oyj:n osakkeet käypään arvoon muihin laajan tuloksen eriin kirjattaviksi rahoitusvaroiksi, joiden käyvän arvon muutokset esitetään käyvän arvon rahastossa verovaikutus huomioon ottaen. Kun sijoituksesta luovutaan, omaan pääomaan kertyneet käyvän arvon muutokset siirretään käyvän arvon rahastosta kertyneisiin voittovaroihin. Muut oman pääoman ehtoiset rahoitusvarat konserni luokittelee käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi rahoitusvaroiksi. Julkisesti noteerattujen osakkeiden käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän pörssinoteerauksiin. Käyvät arvot muille kuin julkisesti noteeratuille osakkeille määritetään käyttäen erilaisia arvostusmalleja, kuten viimeaikaisten kauppojen hintatasoa ja diskontattujen kassavirtojen nykyarvoon perustuvia arvostusme- netelmiä. Arvostusmallien lähtötietoina hyödynnetään mahdolli- simman paljon markkinoilta saatuja arvostustekijöitä.
Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet
Muut noteeraamattomat osakesijoitukset
1,4
1,3
Yhteensä
254,4
345,4
4 6
Muiden sijoitusten merkittävin erä on 2,6 prosentin osuus Pohjolan Voima Oyj:ssä. Yhtiö tuottaa sähköä ja lämpöä osakkailleen Suomessa ja käy kauppaa osakkaidensa kanssa. Sähkön ja lämmön hinta perustuu tuotan- tokustannuksiin, ja maksettu hinta on yleensä markkinahintaa alhaisempi. Konsernilla on oikeus noin 5,2 prosentin osuuteen Pohjolan Voiman B-osakkeiden kautta Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 ydinvoimaloiden tuottamasta energiasta ja 1,5 prosentin osuuteen Olkiluoto 3 -ydinvoimalan tuottamasta energiasta Pohjolan Voiman B2-osakkeiden kautta. Metsä Board osti 1.1.2022 Hämeenkyrö Voima Oy:n koko osakekannan Pohjolan Voima Oyj:ltä (84 %) sekä Leppäkoski-konserniin kuuluvalta DL Power Oy:ltä (16 %). Samassa yhteydessä Metsä Board myi Pohjolan Voima Oyj:lle omistamansa G10 osakesarjan osakkeet 12,0 miljoonalla eurolla, jotka olivat oikeuttaneet 84 % osuuteen Hämeenkyrön Voima Oy:stä. Hämeenkyrön Voima Oy fuusioitiin myöhemmin tilikauden aikana emoyhtiöön. Pohjolan Voima Oyj:n osakeomistus arvostetaan osakesarjoittain vuosineljänneksittäin käypään arvoon käyttäen diskontatun kassavirran menetelmää. Laskennassa käytetty keskimääräinen painotettu pääoma- kustannus oli 5,35 prosenttia (5,42). Pohjolan Voima Oyj:n osakkeiden hankintameno on 28,3 miljoonaa euroa (28,3 ) ja käypä arvo 253,0 miljoonaa euroa (344,1). Käyvän arvon muutos aiheutui osakkeiden arvostusmallissa käytetyn sähkön pitkän aikavälin hintaennusteen päivittämisestä. Pohjolan Voiman osakkaiden välinen osakassopimus rajoittaa osakkei- den vapaata kauppaa muiden kuin osakkaiden kanssa.
8
Arvonluonti
Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12
Hallituksen toimintakertomus
Myyntisaamiset ja muut saamiset
20 72
• Kestävyysraportti • K estävyysraportin varmennusraportti
2023
2022
Saman konsernin yrityksiltä Myyntisaamiset
19,3
40,8
74 78
Konsernitilinpäätös
Siirtosaamiset
0,5
0,4
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Yhteensä
19,8
41,2
126 Emoyhtiön tilinpäätös 129 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 142 Hallituksen esitys yhtiö kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 143 Tilintarkastuskertomus 147 Osakkeet ja osakkeenomistajat 151 Kymmenen vuotta lukuina 152 Verot 153 Tuotantokapasiteetit 155 Tunnuslukujen laskenta periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 157 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 165 • Metsä Boardin hallitus 168 • Metsä Boardin johtoryhmä 170 Palkitsemisraportti 174 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille
Osakkuus- ja yhteisyrityksiltä Myyntisaamiset
0,2
0,1
Muilta
Keskeiset arviot ja harkinta
Myyntisaamiset Arvonalentuminen
190,3
272,5
-0,6
-1,2
Käyvän arvon määrittäminen Julkisesti Johto on käyttänyt harkintaa määrittäessään muut sijoitukset tase-erän käypään arvoon muihin laajan tuloksen eriin kirjattaviksi rahoitusvaraksi. Merkittävin tase-erässä arvostettu sijoitus on konsernin sijoitus Pohjolan Voima Oyj:n osakkeisiin. Arvostusmallien käyttöön perustuva käyvän arvon määrittämi- nen edellyttää harkinnan käyttämistä valittaessa sovellettavaa menetelmää ja valitun menetelmän edellyttämiä arvostusteki- jöitä, jotka perustuvat markkinoilla kunakin raportointikauden päättymispäivänä vallitseviin hinta- ja korkotasoihin. Sijoituksen arvo määritellään diskontattujen rahavirtojen nyky- arvona. Keskeisiä rahavirtoihin vaikuttavia tekijöitä ovat sähkön hinnat, inflaatio-odotus ja diskonttokorko. Kahdeksan ensimmäi- sen vuoden energian hintoina on käytetty 12 kuukauden liukuvaa keskiarvoa sähkön futuurihinnoista. Myöhempien vuosien hinnat perustuvat pitkän aikavälin markkinahintaennusteeseen. Pohjolan Voima Oyj:n osakkeiden kirjanpitoarvo konsernin taseessa 31.12.2023 oli 253,0 miljoonaa euroa. Pohjolan Voima Oyj:n osakkeiden kirjanpitoarvon arvioidaan muuttuvan -9,9 miljoonaa euroa ja 10,3 miljoonaa euroa, jos rahavirtojen diskont- taamiseen käytettävä korko muuttuisi 0,5 prosenttiyksikköä joh- don arvioimasta korosta. Osakkeiden kirjanpitoarvon arvioidaan muuttuvan 61,6 miljoonaa euroa, jos käyvän arvon laskennassa käytetyt energiahinnat poikkeaisivat 10 prosenttia johdon arvioi- mista hintaennusteista.
Yhteensä
189,7
271,4
Muut saamiset Siirtosaamiset Muilta yhteensä
36,1
34,3
5,9
7,5
231,7
313,2
Yhteensä
251,7
354,5
Milj. euroa
2023 174,9 219,4
2022 211,6 276,1
Saamiset konsernin yrityksiltä sisältävät saamiset emoyritys Metsäliitto Osuuskunnalta ja emoyrityksen muilta tytäryrityksiltä. Johdannaissaa- miset ovat Metsäliitto Osuuskunnan kokonaan omistamalta tytäryhtiöltä Metsä Group Treasury Oy:ltä. Vuonna 2022 Venäjän liiketoiminnan lopettamisen seurauksena konserni alaskirjasi kaikki myyntisaamiset ja muut saamiset, jotka liittyvät toimintoihin Venäjällä, yhteensä 0,1 miljoonaa euroa.
Aineet ja tarvikkeet Valmiit tuotteet Ennakkomaksut
0,0
19,0
Yhteensä
394,4
506,7
Vuoden 2023 lopussa vaihto-omaisuutta on alaskirjattu nettorealisoin- tiarvoon 1,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 ei kirjattu arvonalennuksia vaihto-omaisuudesta.
98
99
Konsernitilinpäätös | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2023
Powered by FlippingBook