Metsä Board Vuosikatsaus 2023

METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2023

Osakkuusyritysten kirjanpitoarvoon 31.12.2023 sisältyy liikearvoa 45,2 miljoonaa euroa (45,2). Mikään osakkuus- tai yhteisyritys ei ole julkisesti noteerattu. Liiketapahtumat osakkuus- ja yhteisyritysten kanssa on esitetty liitteessä 7.3.

Kirjanpitoarvo Euroa

Maa

Omistusosuus, %

Osakkeiden lukumäärä

Laatimisperiaatteet Osakkuusyrityksiä ovat kaikki yritykset, joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa. Yleensä huo- mattava vaikutusvalta perustuu osakeomistukseen, joka tuottaa 20–50 prosenttia äänivallasta. Yhteisyritys on yhteisjärjestely, jonka mukaan osapuolilla, joilla on järjestelyssä yhteinen mää- räysvalta, on oikeuksia järjestelyn nettovarallisuuteen. Osakkuus- ja yhteisyrityksiin tehdyt sijoitukset käsitellään pääomaosuusme- netelmällä, ja alun perin ne kirjataan hankintamenon määräisinä. Konsernin osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä sisältävät myös hankinta-ajankohtana määritetyn liikearvon vähennettynä mahdollisilla arvonalentumisilla. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tilikauden tuloksista esitetään omana eränään liiketuloksen yläpuolella osakkuusyritys Metsä Fibren osalta ja liiketuloksen alapuolella muiden osakkuusyritysten osalta. Vastaavasti konsernin osuus osakkuus- ja yhteisyrityksen muiden laajan tuloksen erien muutoksista kirjataan konsernin muihin laa- jan tuloksen eriin. Konsernin ja sen osakkuus- ja yhteisyritysten välisistä realisoitumattomista voitoista eliminoidaan konsernin omistusosuutta vastaava osuus. Realisoitumattomia tappioita ei eliminoida, jos tappio johtuu arvonalentumisesta. Osakkuus- ja yhteisyritysten noudattamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin noudattamia periaatteita.

Ulkomainen alakonserni Metsä Board Sverige Ab Husum Pulp Ab

Liiketoiminta ja arvonluonti 2

Ruotsi

70,00

85 664

190 688 553,55

Taloudellisen informaation yhteenveto olennaisista osakkuusyrityksistä

Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet

4 6

Johdon näkemyksen mukaan ainoa olennainen osakkuusyritys on kemiallista sellua ja sahatavaraa tuottava Metsä Fibre -konserni. Metsä Board omistaa 24,9 prosenttia Metsä Fibrestä. Metsä Boardin emoyritys Metsäliitto Osuuskunta omistaa 50,1 prosenttia ja japanilainen Itochu-kon- serni 25,0 prosenttia. Metsä Fibre toimii pääasiallisesti Suomessa, ja sen tuotantokapasiteetti on noin 3,3 miljoonaa tonnia kemiallista sellua. Lisäksi Metsä Fibrellä on viisi sahaa Suomessa.

Merkitykselliset tytäryhtiöt Metsä Boardilla on kaksi merkityksellistä tytäryhtiötä:

8

Arvonluonti

Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12

• Metsä Board Sverige AB Metsä Board Sverige AB sijaitsee Örnsköldsvikissä Ruotsissa. Yhtiö tuottaa taivekartonkia ja ensikuitulaineria. Metsä Board Sverige AB:n liikevaihto vuonna 2023 oli 396 miljoonaa euroa (642). Yhtiön tuotantokapasiteetti on 250 000 tonnia laineria ja 600 000 tonnia taivekartonkia.

• Husum Pulp AB Yhtiö tuottaa sellua Metsä Board Sverige AB:lle sekä markkinoille. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 370 miljoonaa euroa (560) ja tuotantokapasi- teettin 730 000 tonnia kemiallaista sellua.

Hallituksen toimintakertomus

Yhteenveto Metsä Fibren taloudellisesta informaatiosta

20 72

• Kestävyysraportti • K estävyysraportin varmennusraportti

Metsä Fibre -konserni

74 78

Konsernitilinpäätös

Milj. euroa Liikevaihto

2023

2022

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

Määräysvallattomien omistajien osuudet Olennaiset määräysvallattomien omistajien osuudet konsernissa

2 498,6

3 070,7

126 Emoyhtiön tilinpäätös 129 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 142 Hallituksen esitys yhtiö­ kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 143 Tilintarkastuskertomus 147 Osakkeet ja osakkeenomistajat 151 Kymmenen vuotta lukuina 152 Verot 153 Tuotantokapasiteetit 155 Tunnuslukujen laskenta­ periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 157 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 165 • Metsä Boardin hallitus 168 • Metsä Boardin johtoryhmä 170 Palkitsemisraportti 174 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille

Tilikauden tulos

78,7

664,7 125,1 789,8

Muut laajan tuloksen erät

-22,9

Laaja tulos yhteensä

55,8

Määräysvallattomien omistajien omistusosuus ja osuus äänivallasta

Määräysvallattomien omistajien osuus tilikauden tuloksesta

Määräysvallattomien omistajien osuus omasta pääomasta

Osakkuusyrityksestä kaudella saadut osingot

82,8

58,8

Milj. euroa

Kotimaa

2023

2022

2023

2022

2023 155,6

2022

Husum Pulp AB

Ruotsi

30,0 %

30,0 %

6,8

51,4

173,2

Pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Pitkäaikaset velat Lyhytaikaiset velat Nettovarallisuus

3 467,3 980,9 1 378,4 1 054,3 2 015,5

2 976,9

835,6 781,0 739,6

Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä

Milj. euroa

2023 614,2

2022 479,0

2 291,8

Arvo 1.1.

Osuus tilikauden tuloksesta Osuus Metsä Fibren tuloksesta

24,2

163,1

Osakkuusyrityksen taloudellisen informaation täsmäytys konsernin kirjaamaan tasearvoon

Osuus muiden osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista

0,0

0,0

Saadut osingot

-82,8

-58,8

Osuus osakkuusyritysten muista laajan tuloksen eristä Käyvän arvon rahasto Muuntoerot ja muut oman pääoman muutokset

Milj. euroa

2023 501,9

2022 570,7

25,4

Konsernin osuus nettovaroista

-5,7

5,6

Liikearvo

45,2

45,2

Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä 31.12.

549,9

614,2

Muut hankintahetken käyvän arvon kohdistukset (PPA)

4,1

4,6

Muut oikaisut

-1,3

-6,5

Osakkuusyrityksen tasearvo konsernin taseessa

549,8

614,0

Tuloslaskelmaan merkityt määrät

Milj. euroa

2023

2022 163,1 163,1

Metsä Fibre on käsitelty konsernitilinpäätöksessä pääomaosuusmene- telmällä. Yhteenveto perustuu IFRS-standardien mukaisesti laadittuihin tilinpäätöksiin.

Osakkuusyritykset

24,2 24,2

Tuloslaskelmaan merkityt määrät yhteensä

Taseeseen merkityt määrät

Taloudellisen informaation yhteenveto muista kuin olennaisista osakkuusyrityksistä

Milj. euroa

2023 549,9 549,9

2022 614,2 614,2

Osakkuusyritykset

Taseeseen merkityt määrät yhteensä

Milj. euroa

2023

2022

Konsernin osuus tilikauden tuloksesta Kirjanpitoarvo konsernin taseessa yhteensä

0,0 0,2

0,0 0,2

122

123

Konsernitilinpäätös | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2023

Powered by