Metsä Board Vuosikatsaus 2023

METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2023

Kemin kartonkitehtaan kehityshankkeen vuonna 2023 valmistuneet modernisointi- ja pullonkaulainvestoinnit vähentävät tehtaan vedenkäyttöä 40 prosenttia ja energiankäyttöä 5 prosenttia tuotettua kartonkitonnia kohden. Lisäksi vuonna 2023 toteutettiin pienempiä energiatehokkuus- toimenpiteitä, kuten energiankäytön optimointi kuivatuksessa Joutsenon BCTMP-tehtaalla ja Äänekosken kartonkitehtaalla. Kyron kartonkitehtaan biovoimalaitoksen turbiini- ja generaattori-inves- toinnin arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä. Uuden turbiinin paremman hyötysuhteen ansiosta biovoimalan sähköomavarai- suus kasvaa 30 prosentista 50 prosenttiin. Kasvihuonekaasupäästöt arvoketjussa Metsä Boardin toimittajien sitoutumisesta tieteeseen perustuviin SBTi:n mukaisiin kasvihuonekaasupäästötavoitteisiin on kerrottu sivulla 35 kohdassa Tavoitteissa edistyminen . Metsä Boardin arvoketjun kasvihuonekaasupäästöjä hillitsee Metsä Groupin puunhankinnan tavoite vähentää puunhankinnan fossiilisia hiilidioksidipäästöjä Suomessa 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 2022 tasosta. Päästöjä vähennetään esimerkiksi ottamalla käyttöön sähkö- ja biokaasurekkoja. Arvoketjun kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään myös Metsä Groupin ja toimittajien yhteistyössä asettamilla päästövähennystavoitteilla. Metsä Groupin ja logistiikkakonserni VR:n vuoteen 2030 ulottuva tavoite puolittaa yhteistyön piiriin kuuluvien kuljetusten päästöt. Toimenpiteet tarkoittavat Metsä Groupissa noin 14 000 tonnin vuotuista päästövähennystä hiilidioksidiekvivalentteina laskettuna, mikä vastaa yli 25 000 keskimää- räistä rekkakuljetusta. VR vastaa myös Metsä Boardin junakuljetuksista Suomessa. Alankomaalaisen varustamo Royal Wagenborgin kanssa yhteisenä tavoitteena on vähentää tuotteiden merikuljetuksista syntyviä hiilidioksidipäästöjä 30 prosenttia (per tonni/maili) vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Logistiikan päästöjä vähennetään tehokkaalla reittisuunnittelulla, minimoimalla kuljetusmatkoja, optimoimalla täyttöasteita ja suosimalla junayhteyksiä autokuljetusten sijasta valituilla reiteillä. Esimerkiksi Kemin kartonkitehtaalta tuotteet kuljetetaan satamiin maksimoiden kuljetus- yksiköiden kuormakoko ja käyttämällä vain fossiilittomia polttoaineita. Takon kartonkitehtaalta lähtevät tuotteet kuljetetaan fossiilivapaasti lähiterminaaliin, josta merikonttikuljetukset viedään vähäpäästöisillä rekoilla satamaan. Metsien hiilitase Vuonna 2023 Metsä Group otti käyttöön uudistavan metsätalouden periaatteet. Niillä tähdätään puunhankinnan ja metsäpalveluiden toimen- piteisiin, joilla luonnon tila alkaa todennettavasti vahvistua Suomessa. Uudistavan metsätalouden käytänteillä lisätään metsien hiilensidontaa, monimuotoisuutta ja kykyä sopeutua ilmastomuutokseen. Metsäsertifioin- nilla voidaan osoittaa, että metsää on hoidettu kestävästi. Keskeisiä ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä käytännön toimenpiteitä ovat • Metsä uudistetaan ripeästi uudistushakkuun jälkeen. Mitä nopeammin ja laadukkaammin uusi metsä perustetaan, sitä nopeammin metsä alkaa sitoa hiiltä ilmakehästä. Uudistamisessa käytetään paikallisten puulajien jalostettua siemen- ja taimiainesta aina, kun sitä on saatavilla. Jalostettua alkuperää olevat puut kasvavat paremmin kuin luontaisesti syntyneet puut.

• Taimikonperkauksilla ja harvennuksilla varmistetaan, että taimikko pysyy elinvoimaisena ja metsikön kasvu kohdistuu parhaisiin puihin. • Metsänlannoituksella parannetaan puuston kasvua, ylläpidetään maan kasvukuntoa ja varmistetaan puuston elinvoimaa. • Peitteisen metsänkäsittelyn lisääminen auttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista minimoimalla turve- maiden metsien kasvihuonepäästöjä. Peitteisellä metsänkäsittelyllä pyritään pitämään pohjaveden pinnan taso vakaana, jolloin turpeeseen sitoutunut hiili ei vapaudu ilmakehään ja vesistövaikutukset saadaan minimoitua

Metsä Groupin puunhankinta huomioi aina sääolosuhteet ja niiden vaihtelun puunkorjuussa. Puuta korjataan vain olosuhteiden salliessa. Tarvittaessa puuvarastoja voidaan hyödyntää tasaamaan korjuuolosuh- teiden aiheuttamaa vaihtelua. Metsä Groupin uudistavan metsätalouden periaatteet ja kestävän metsänhoidon palvelut tukevat metsien sopeu- tumista ilmastonmuutokseen ja edistävät metsien monimuotoisuutta. Lisää uudistavasta metsätaloudesta on kerrottu osiossa E4 – Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit .

Liiketoiminta ja arvonluonti 2

Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet

4 6

Energiankulutus energialähteittäin

Kasvihuonekaasupäästöt

8

Arvonluonti

%

2023

2022

tCO 2 e

2023

2022

Metsä Groupin puunhankinta- ja metsäpalveluilla on näille toimenpiteille julkiset kestävyystavoitteet, jotka esitetään taulukossa sivulla 34 .

Uusiutuva, puupohjainen Muu uusiutuva energia

73

67

Suorat kasvihuonekaasupäästöt (Scope 1)

201 984

264 961

Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12

0,5

3,2

Sijaintiperusteiset epäsuorat kasvihuonekaasupääs- töt (Scope 2) Markkinaperusteiset epäsuorat kasvihuonekaasu- päästöt (Scope 2) Arvoketjun kasvihuonekaasupäästöt olennaisista kategorioista (Scope 3 )

300 726

287 640

Ydinvoima

16 10

15 15

Fossiiliset polttoaineet

Tuotteet Kartonkipakkauksen ilmastovaikutusten ja hiilijalanjäljen kannalta olennaisin merkitys on tuotannossa käytettävällä energialla ja kartongin keveydellä. Metsä Boardin siirtyessä tuotannossaan täysin fossiilittoman energian käyttöön tuotteiden hiilijalanjälki pienenee edelleen. Kartongin keventäminen on Metsä Boardin T&K-toiminnan painopistealue. Metsä Boardin kartongit tarjoavat vaihtoehdon uusiutumattomista raa- ka-aineista valmistetuille pakkausmateriaaleille kuten muoville. Esimerkiksi Metsä Boardin kartongista valmistetun kirsikkatomaattirasian hiilijalanjälki on riippumattoman tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia pienempi kuin kierrätysmuovista valmistetun rasian (Lähde: Luonnonvarakeskus). Metsä Boardin tavoitteena on korvata nykyisin vielä käytössä olevat fossiiliset raaka-aineet ja pakkausmateriaalit fossiilittomilla vaihtoehdoilla vuoteen 2030 mennessä. Siirtymää kohti täysin fossiilittomia raaka-aineita edistetään yhteistyössä Metsä Groupin T&K-toiminnon strategisessa ohjelmassa. Metsä Boardin kartonkien päällysteiden fossiilisten sideai- neiden korvaaminen biopohjaisilla oli keskeinen pilot- ja tehdaskoeajojen painopistealue vuonna 2023. Tuotteiden pakkausmateriaalien biopohjais- ten vaihtoehtojen selvittämistä tehtiin Metsä Group -yhteistyönä. Kaiken kaikkiaan yhteistyö tiedeyhteisön ja raaka-ainetoimittajien kanssa on tärkeää. Työn edistymisen seurannasta vastaa Metsä Groupin hankintaor- ganisaatio. Fossiilittomien raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien osuus on esitetty taulukossa sivulla 34 . Lisätietoja T&K toiminnasta on osiossa E5 – Resurssien käyttö ja kiertotalous sekä Hallituksen toimintakertomuksen osiossa T&K-toiminta ja innovaatiot . Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää sopeutumista sekä akuut- teihin uhkiin kuten sään ääri-ilmiöihin että kroonisiin uhkiin, jotka johtuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksista esimerkiksi veden saatavuuteen, puiden korjuuolosuhteisiin, eri puulajien kasvuolosuhteisiin tai metsien lumi-, myrsky-, kuivuus-, metsäpalo-, hyönteis- ja sienituhoihin. Metsä Board varautuu sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin uhkiin sekä yhtiö- että tehdastasolla. Esimerkkejä toimenpiteistä ovat vedenpinnan hallinta patojärjestelmillä ja sähkönjakelun varmistaminen poikkeustilan- teissa. Toimitusketjussa varaudutaan vaihtoehtoisiin kuljetusreitteihin tai yhteistyökumppaneihin. Yhtiön tehtaat eivät sijaitse korkean yleisen vesi- riskin alueella, mikä tukee yhtiön kilpailukykyä muuttuvassa ilmastossa. Metsä Boardin tavoite vähentää prosessiveden käyttöä ja tehostaa veden kierrättämistä prosessissa pienentää vesiriskiä.

5 108

142 436

Hallituksen toimintakertomus

1 792 006

2 274 825

20 72

• Kestävyysraportti • K estävyysraportin varmennusraportti

Energiankulutus

1 Ostetut tavarat ja palvelut

479 875

656 936 68 884

2 Tuotantohyödykkeet

57 651

MWh

2023

2022

3 Polttoaineeseen ja energiaan liittyvät toi- minnat (jotka eivät sisälly Scope 1- tai Scope 2 -päästöihin) 4 Tuotantoketjun alkupään kuljetukset ja jakelu

POLTTOAINEET Öljy

74 78

Konsernitilinpäätös

57 772

111 064

310 423 412 864

298 274 573 967

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

Kaasu

282 264

368 052

Hiili Jäte

0

0

126 Emoyhtiön tilinpäätös 129 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 142 Hallituksen esitys yhtiö­ kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 143 Tilintarkastuskertomus 147 Osakkeet ja osakkeenomistajat 151 Kymmenen vuotta lukuina 152 Verot 153 Tuotantokapasiteetit 155 Tunnuslukujen laskenta­ periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 157 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 165 • Metsä Boardin hallitus 168 • Metsä Boardin johtoryhmä 170 Palkitsemisraportti 174 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille

5 Toiminnassa muodostuva jäte

2 919

1 984

43 825 17 829

63 317 95 619

6 Liiketoimintaan liittyvä matkustaminen 7 Työsuhteisten työntekijöiden työmatkaliikenne 9 Kuljetukset tuotantoketjun loppupäässä

813

315

Turve

1 889 4 732

1 897 8 490

Puupohjaiset polttoaineet

5 010 322

4 892 216

10 Myytyjen tuotteiden jalostus 11 Myytyjen tuotteiden käyttö

268 042

356 970

OSTOENERGIA Ostettu sähkö ja lämpö, uusiutuva puupohjainen

890

3 883

663 692

899 056 250 532 239 429 1 263 229

12 Myytyjen tuotteiden käsittely käyttöiän lopussa

582 863 52 294

657 177 39 174

Ostettu sähkö ja lämpö, muu uusiutuva Ostettu sähkö ja lämpö, fossiilinen Ostettu sähkö ja lämpö, ydinvoima

7 543

15 Investoinnit

22 539

Sijaintiperusteiset kokonaiskasvihuonekaasupäästöt Markkinaperusteiset kokonaiskasvihuonekaasupäästöt

2 294 716

2 827 426

1 200 337

1 999 098

2 682 222

MUUN ITSE TUOTETUN UUSIUTUVAN ENERGIAN KULUTUS Itse tuotetun vesivoiman kulutus

29 349

25 238

MYYTY ENERGIA Myyty sähkö, uusiutuva puupohjainen

9 288

13 164

Kasvihuonekaasuintensiteetti

Myyty sähkö, fossiilinen

442

434

2023

2022

Myyty lämpö, uusiutuva puupohjainen

52 656

51 820 2 025

Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2, 3 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / euroa Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / euroa Tuotantoon perustuva kasvihuonekaasuintensiteetti, Scope 1, 2 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / tn

Myyty lämpö, fossiilinen

7 930

0,0010

0,0011

KOKONAISENERGIANKULUTUS Kokonaisenergiankulutus, uusiutuva puupohjainen

5 612 070

5 726 287

0,0001

0,0002

Kokonaisenergiankulutus, muu uusiutuva Kokonaisenergiankulutus, fossiilinen Kokonaisenergiankulutus, ydinvoima

36 892 799 107

275 770

1 268 202 1 263 229 8 533 488

0,09

0,12

1 200 337 7 648 406

Kokonaisenergiankulutus

ENERGIAINTENSITEETTI (MWh/liikevaihto) Energiaintensiteetti

Puupohjaiset biogeeniset hiilidioksidipäästöt

0,004

0,004

tCO 2

2023

2022

Puupohjaiset biogeeniset hiilidioksidipäästöt

1 984 088

1 937 318

36

37

Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2023

Powered by