Metsä Board Vuosikatsaus 2023

METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2023

■ Yhteydenpito vaikutuksista työvoiman ja työvoiman edustajien kanssa

riittävä palkka (tilanne raportointikauden lopussa 31.12.2023). Metsä Boardin työntekijöillä on oikeus kuulua tai olla kuulumatta ammattiliittoon.

Henkilöstötutkimuksen, eettisyysbarometrin ja Pulssi-kyselyn tulokset ovat strategian toteutumisen mittareita.

Yhtiön strategisen tavoitteen lisäksi (>30 % naisia johdossa), naisten osuutta pyritään kasvattamaan kaikilla organisaatiotasoilla. Päärekrytointitapa on anonyymi rekrytointi. Se tukee henkilöstön monimuotoisuutta rohkaisemalla eri taustaisia henkilöitä hakemaan töihin Metsä Boardille. Anonyymillä rekrytoinnilla pyritään saamaan henkilöstö pohtimaan ennakkokäsityksiään ja niiden mahdollista vaikutusta rekrytointiin. Vuonna 2022 toteutetun eettisyysbarometrin tulosten perusteella kehityskohteeksi tunnistettiin Metsä meille kaikille -vision tunnettuuden lisääminen ja toteutumisen vahvistaminen paikallistasolla, minkä edis- tämiseksi paikallisjohdolle käynnistettiin työpajoihin perustuva ohjelma. Työpajoissa määritellään kehitystoimenpiteet paikallishenkilöstölle toteutetun DEI-kyselyn tulosten avulla. Vuoden 2023 loppuun mennessä toteutetuissa DEI-kyselyissä keskeisiksi kehityskohteiksi nousivat muun muassa työmäärän epätasainen jakautuminen, työntekijöiden eriarvoinen kohtelu sekä työn ja vapaa-ajan epätasapaino. Työpajat jatkuvat vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Koulutus ja taitojen kehittäminen Ammattitaitoisen henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä pyritään varmistamaan kehitysohjelmien ja seuraajasuunnitelmien avulla sekä panostamalla oppilaitosyhteistyöhön ja vetovoimaan työnantajana. Osaa- miskartoitusten avulla tuetaan moniosaamisen kehittämistä ja osaamisen mittaamista. Henkilökohtaisten arviointien ja laajempien osaamiskar- toituksien avulla voidaan ohjata yksilö-, ryhmä- ja organisaatiotasoista osaamisen kehittämistä ja kehitysohjelmien sisältöjä. Metsä Board kannustaa henkilöstöä aktiivisesti kehittämään osaamistaan ja osallistumaan erilaisiin koulutuksiin. Kaikille luodaan henkilökohtainen kehityssuunnitelma tukemaan osaamisen kehittämistä henkilö- ja tiimitasolla. Jatkuvan kehittymisen edistämiseksi Metsä Group käynnisti vuonna 2023 Hankinnan, Johtamisen, Kestävän kehityksen ja Myynnin akatemiat aiemmin käynnistetyn Talouden akatemian rinnalle. Henkilöstön ammatillista kasvua tuetaan ja hiljaisen tiedon hyödyntämistä mahdollistetaan mentorointiohjelmilla. Osaamisen kehittämisen toteutumista seurataan kahdella tasolla. Metsä Boardissa seurataan henkilökohtaisten kehityssuunnitelmien määrää sekä henkilöstötutkimuksen tulosta liittyen oman osaamisen hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Lisäksi jokaisesta akatemiasta kerätään palaute. Metsä Boardin työntekijöillä on tulospalkkiojärjestelmä ja jokaisen järjestelmään kuuluvan työntekijän tulospalkkiotavoitteisiin sisältyy kestävyystavoite. Henkilökohtaiset tavoitteet ja kehityskohteet asetetaan ja niissä edistymistä seurataan kehityskeskusteluissa, jotka jokainen työntekijä käy esihenkilönsä kanssa kaksi kertaa vuodessa. Tulospalk- kiojärjestelmä ei koske harjoittelijoita, opinnäytetyöntekijöitä, alle neljä kuukautta tulospalkkiovuoden aikana työskennelleitä sekä henkilöitä, jotka eivät ole työsuhteessa tulospalkkion maksuajankohtana. Työolot Koko Metsä Boardin henkilöstö on sisällytetty samaan henkilöstöhal- lintojärjestelmään, mikä vähentää riskiä lain- tai sopimusten vastaisista työehdoista tai palkoista. Yhtiössä on työn luonteesta riippuen käytössä joustavat työajat ja hybridimalli, jossa etätyötä voi tehdä osan viikosta. Yhtiö tukee työntekijöiden hyvinvointia elämän eri vaiheissa ja mahdollistaa pitkän uran tarjoamalla erilaisia ratkaisuja, kuten työkiertoa.

Metsä meille kaikille -visio Metsä meille kaikille -vision määrittämisessä henkilöstövuorovaikutus oli tärkeässä roolissa. Vision sisältöön vaikuttivat muun muassa kansainvä- lisen omasta henkilöstöstä koostuvan työryhmän näkemykset sekä koko henkilöstölle suunnatun kyselyn tulokset. Visioon liittyvät paikkakuntakoh- taiset kehitystoimenpiteet määritettiin paikallisjohdon työpajoissa käyt- täen apuna paikkakuntakohtaisia DEI-kyselyjä henkilöstölle. Työpajoista ja DEI-kyselyistä on kerrottu tämän osion kohdassa Toimenpiteet . Työehtosopimukset Yrityskohtaisia kemiallisen metsäteollisuuden työehtosopimuksia uudistetaan sopijapuolten kanssa jatkuvan neuvottelun periaatteella. Yrityskohtaisten työehtosopimusten laatimisesta käynnistyivät työelämää uudistavat ja parantavat toimenpiteet yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Yhteistoimintaan liittyvät aktiviteetit Metsä Board noudattaa kaikissa toimintamaissaan paikallista työlain- säädäntöä ja soveltuvia työehtosopimuksia. Yhteistoimintaa toteutetaan kunkin maan lainsäädännön mukaisesti. Yhteistoiminnan tavoitteena on kehittää yrityksen toimintaa ja henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksen päätöksentekoon koskien heidän työtään, työoloja ja asemaa yrityksessä. Suomen-luottamushenkilöille järjestetään vuosittain Metsä Groupin yhteistyöfoorumi sekä Metsä Boardin konsernikokous, joissa luottamus- henkilöt ja yhtiön johto käsittelevät luottamushenkilöiden kysymyksiä, kehitysehdotuksia sekä konsernin taloudellisesta tilannetta. Lisäksi Suomessa kaikkien tehtaiden johtoryhmissä on luottamushenkilö. Metsä Boardilla on eurooppalainen yritysneuvosto (European Works Council, EWC). EWC:n tavoitteena on edistää yhtiön sisäistä tiedonkulkua ja yhteydenpitoa johtoryhmän ja henkilöstön välillä, sekä keskustella säännöllisesti henkilökunnalle merkityksellisistä yhtiön monikansallista toimintaa koskevista kysymyksistä noudattaen ensisijaisesti suomalaista EWC-sopimusta. Yritysneuvostoa ei ole tarkoitettu kansallisilla tai paikalli- silla työehtosopimuksilla säädeltävien asioiden käsittelyyn. Henkilöstötutkimus, eettisyysbarometri ja Pulssi-kysely Metsä Boardissa toteutetaan vuorovuosina työtyytyväisyyttä mittaava henkilöstötutkimus ja eettisyysbarometri, joka mittaa henkilöstön näke- mystä eettisten toimintaperiaatteiden toteutumisesta käytännössä. Eetti- syysbarometrista on kerrottu osiossa G1 – Liiketoiminnan harjoittaminen . Henkilöstötutkimuksen toteutuksesta vastaa HR-toiminto, joka tukee yhtiön johtoa tutkimusten tulosten käsittelyssä ja huomioimisessa päätöksenteossa. Tulokset käydään läpi eri organisaatiotasoilla sekä luot- tamushenkilöiden kanssa. Esihenkilöitä koulutetaan tulosten käsittelyyn ja lisäksi tiimeille tarjotaan ammattilaisen tukea tulosten käsittelyyn ja kehi- tystoimenpiteiden muodostamiseen. Tulosten perusteella työyhteisöissä määritetään kehitystoimenpiteet, joiden toteutumista seurataan yksiköissä ja yhtiön johdossa. Metsä Board mittaa henkilöstön sitoutumista yhtiöön ja näkemystä toiminnan eettisyydestä neljä kertaa vuodessa toteutettavalla Pulssi-kyselyllä.

Turvallisuusvartit ja työsuojelutoimikunnat Työturvallisuutta edistetään ja tuetaan turvallisuusvarteilla eli työvoiman infotilaisuuksilla, jotka kirjataan järjestelmään. Toimipaikkojen työsuoje- lutoimikunnissa käsitellään säännöllisesti omaan työvoimaan kuuluvien eri ryhmien kesken työturvallisuuden edistämiseen liittyviä asioita. Työsuojelutoimikunta tekee vuosittain työsuojelun toimintasuunnitelman, jonka perusteella työsuojelupäällikkö yhteistyössä työsuojelutoiminkunnan kanssa määrittää keskeisimmät työturvallisuuteen liittyvät kehitystoimen- piteet. Työsuojelutoimikunnat edustavat koko omaa työvoimaa eli omaa henkilöstöä ja vuokratyövoimaa. ■ Prosessit kielteisten vaikutusten korjaamiseksi ja kanavat omille työntekijöille huolenaiheiden esiin tuomiseksi Eettinen ilmoituskanava Oma työvoima voi ilmoittaa havaitsemistaan eettisistä epäkohdista tai lainsäädännön rikkomuksista Metsä Groupin eettiseen ilmoituskanavaan, esihenkilölle, paikalliselle johdolle, henkilöstöhallinnolle tai Complian- ce-komitealle. Eettisestä ilmoituskanavasta, epäkohtien esiin tuomisesta ja ilmoitusten käsittelystä on kerrottu lisää osiossa G1 – Liiketoiminnan harjoittaminen .

Terveys ja turvallisuus Metsä Boardin työturvallisuutta ohjaa turvallisuusjohtamisjärjestelmä, joka koostuu yritysturvallisuuspolitiikasta, turvallisuusperiaatteista, -standar- deista, -prosesseista ja -työohjeista. Metsä Boardin turvallisuusjohtamis- järjestelmä ottaa huomioon kunkin maan lainsäädännön kuten Suomessa työturvallisuuslain. Työturvallisuuden ohjaamisen lisäksi myös ISO 45001 -standardi edellyttää turvallisuusjohtamisjärjestelmää. Turvallisuuden toi- mintaperiaatteiden toteutumisesta vastaa Metsä Boardin toimitusjohtaja Metsä Groupin ylimmän johdon määrittämien vaatimusten mukaisesti. Työturvallisuuden roolit ja vastuut on määritetty turvallisuusjohtamisen periaatteissa, joista laadittu verkkokoulutus on pakollinen tuotantolaitos- ten henkilöstölle. Työympäristön vaaratekijöitä ja riskejä käsittelevä Yleinen turvallisuusperehdytys -verkkokoulutus on pakollinen Metsä Boardin tuo- tantolaitoksissa ja rakennustyömailla työskentelevälle omalle työvoimalle. Kaikki Metsä Boardin tehtaat noudattavat ISO 45001 -työterveys ja -turvallisuusstandardia. Metsä Boardin kaikilla tuotantolaitoksilla ja pääkonttorissa on käytössä työpaikkojen organisointia ja työmenetelmien standardisointia kehittävä 5S-menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä tuottavuutta, työturvallisuutta ja työhyvinvointia. Metsä Boardin työhyvinvointia ja työkyvyn edistämistä ja ylläpitoa ohjaa- vat eettiset toimintaperiaatteet sekä työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden toimintaohje, joissa Metsä Group on sitoutunut edistämään henkilöstön fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämi- nen on ennakoivaa toimintaa ja sen tavoitteina on työntekijöiden työkykyä uhkaavien tekijöiden tunnistaminen, toimenpiteiden käynnistäminen ja ter- veyden ylläpito läpi työuran. Toimipaikat vastaavat paikallisesti soveltuvan lainsäädännön ja Metsä Groupin asettamien työhyvinvointivaatimusten toteuttamisesta. Metsä Board järjestää omalle henkilöstölleen terveyshuollon kunkin maan lainsäädännön mukaisesti. Tiedot terveyspalveluista on saatavilla sisäisillä intranet-sivuilla ja ne sisältyvät työntekijöiden perehdytykseen. Muut työhön liittyvät oikeudet Metsä Board on osana eettisiä toimintaperiaatteita sitoutunut toimimaan YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti sekä kunnioittamaan kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien mukaisesti. Metsä Board on sitoutunut varmistamaan, että liiketoiminnassa ja toimitusketjussa ei esiinny lapsi- tai pakkotyövoiman käyttöä, ihmiskauppaa tai muunlaista nykyajan orjuutta. Metsä Group julkaisee vuosittain UK Modern Slavery Act Statementin, jossa kuvataan toteutettuja toimenpiteitä sen varmistamiseksi, ettei omassa toiminnassa tai toimitusketjussa esiinny modernia orjuutta. Metsä Board tukee YK:n Global Compact -aloitetta ja muun muassa sen ihmisoikeuksia ja työntekijöitä koskevia periaatteita. Ihmisoikeusasioita käsitellään muun muassa kestävän kehityksen, eettisten toimintaperiaatteiden ja DEI:n verkkokoulutuksissa, joiden säännöllistä suorittamista edellytetään koko henkilöstöltä.

Liiketoiminta ja arvonluonti 2

Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet

4 6

8

Arvonluonti

Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12

Hallituksen toimintakertomus

20 72

• Kestävyysraportti • K estävyysraportin varmennusraportti

74 78

Konsernitilinpäätös

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

126 Emoyhtiön tilinpäätös 129 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 142 Hallituksen esitys yhtiö­ kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 143 Tilintarkastuskertomus 147 Osakkeet ja osakkeenomistajat 151 Kymmenen vuotta lukuina 152 Verot 153 Tuotantokapasiteetit 155 Tunnuslukujen laskenta­ periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 157 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 165 • Metsä Boardin hallitus 168 • Metsä Boardin johtoryhmä 170 Palkitsemisraportti 174 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille

Työolot

Terveys ja turvallisuus Metsä Boardin riskienarviointia ja -hallintaa tukee HSEQ-järjestelmä, joka on tarkoitettu muun muassa turvallisuushavaintojen, tapaturmien, läheltä piti -tilanteiden, korjaavien toimenpiteiden sekä turvallisuusvarttien ja turvakierrosten, kirjaamiseen ja seurantaan. Kirjauksia voi tehdä koko oma työvoima. Turvallisuushavainnot käsitellään päivittäispalavereiden yhteydessä. Metsä Board ei hyväksy vastatoimia ilmoittajia vastaan. Ilmoittaja voi halutessaan jättää ilmoituksen myös anonyymisti eettisen ilmoituskanavan kautta. Kaikki tapaturmat ja vaaratilanteet tutkitaan. Tutkinnalla luodaan edel- lytykset vastaavien tapausten välttämiseen sekä tunnistetaan mahdolliset puutteet turvallisuuden johtamisessa. Tutkintaraportin valmistumisen yhteydessä koostetaan tutkinnan yhteenveto -materiaali, joka jaetaan kaikille Metsä Groupin liiketoiminta-alueille.

■ Toimenpiteet

Yhdenvertainen kohtelu ja yhtäläiset mahdollisuudet kaikille

Metsä meille kaikille -vision painopistealueet ovat yhdenvertaisuus ja suku- puolten välinen tasa-arvo, monimuotoisuus, mukaan ottaminen ja kulttuu- rin muutos. Ne ohjaavat sekä henkilöstöön liittyvien prosessien kehitystä että vuosittain määriteltäviä toimenpiteitä vision saavuttamiseksi. Osana jatkuvaa kehitystyötä tehdään vuosittainen palkkatasa-arvoselvitys, koulutetaan henkilöstöä säännöllisesti ja varmistetaan, että johtamis- ja esihenkilövalmennusten sukupuolijakauma vastaa DEI-tavoitteita. Metsäalan perinteisen miesvaltaisuuden murtaminen on tunnistettu keskeiseksi teemaksi Metsä Boardin sosiaalisen vastuun kokonaisuudessa.

52

53

Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2023

Powered by