Metsä Board Vuosikatsaus 2024

METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2024

Kestävyystyötä ohjaavat seitsemän teemaa, 2030-kestävyystavoitteet sekä olennaisuusanalyysin yhteenveto ja prosessi on kuvattu osiossa Kestävyyden olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet. Kestävään kehitykseen liittyvistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdolli- suuksista sekä niiden hallintakeinoista on kerrottu aihekohtaisesti Kestä- vyysraportin ympäristöä, sosiaalista vastuuta ja hallinnointia koskevissa osioissa sekä Hallituksen toimintakertomuksen osiossa Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät . Hallitus ja sen valiokunnat Metsä Boardin hallitus on yhtiön korkein kestävyydestä vastaava taho. Hal- lituksen ja toimitusjohtajan tehtävät ja vastuut määräytyvät osakeyhtiölain ja yhtiön sääntöjen perusteella. Lisäksi hallitus on vahvistanut kirjallisen työjärjestyksen, jossa määritetään tarkemmin hallituksen tehtävät, sisältäen kestävyyteen liittyvien vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arvioinnin, valvonnan ja päätöksenteon. Hallituksen ja sen valiokuntien työjärjestykset katselmoidaan vuosittain ja päivitetään tarvittaessa. Vuonna 2024 hallitukseen on kuulunut yhdeksän (9) jäsentä, joista 56 prosenttia miehiä (5) ja 44 prosenttia naisia (4). Hallituksen yhdeksästä (9) jäsenestä 89 prosenttia jäsenistä (8) on ollut riippumattomia yhtiöstä ja 67 prosenttia jäsenistä (6) on ollut riippumattomia yhtiön merkittävästä osakkeenomistajasta. Hallituksella on kokonaisuutena laaja-alainen kokemus hyvästä hallintotavasta, kansainvälisestä liiketoiminnasta ja johtamisesta joko operatiivisissa tehtävissä tai luottamustehtävissä eri toimialoilta, mukaan luettuna yhtiön toimialalta eli metsäteollisuudesta sekä muun muassa metsätaloudesta, konepajateollisuudesta, terästeollisuudesta, elintar- viketeollisuudesta ja tilintarkastuksen toimialalta. Lisäksi enemmistöllä hallituksen jäsenistä on kokemusta sellu-, kartonki- ja/tai paperituotteista. Hallituksen tehtävien tehokkaan hoidon varmistamiseksi hallitus on nimittänyt keskuudestaan tarkastusvaliokunnan ja nimitys- ja HR-valio- kunnan, jotka valmistelevat hallituksessa tehtäviä päätöksiä sekä tukevat hallitusta sille kuuluvien tehtävien suorittamisessa. Hallitus vahvistaa yhtiön toimintaa ja sisäistä valvontaa ohjaavat Metsä Groupin eettiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct) ja politiikat, kuten hankinta-, henkilöstö-, kilpailu-, laatu-, riskienhallinta-, sopimus- ja laki- asiain-, tietosuoja-, tietoturva-, vero-, viestintä-, yhdenvertaisuus-, ympä- ristö- ja yritysturvallisuuspolitiikat. Metsä Boardin hallituksen tehtävänä on vahvistaa yhtiön kestävyystavoitteet osana yhtiön strategiaa sekä valvoa tavoitteiden toteutumista. Toimintaperiaatteita ja tavoitteita päivitetään, mikäli toimintaympäristössä tapahtuu reagointia vaativia muutoksia. Kestävyys on sisällytetty hallituksen hyväksymään Metsä Boardin stra- tegiaan, pitkän aikavälin liiketoiminta- ja investointisuunnitelmiin, riskienar- viointeihin sekä vuotuisiin toimintasuunnitelmiin. Hallituksen kokouksissa käsitellään säännöllisesti Metsä Boardin toimivan johdon ja Metsä Groupin asiantuntijoiden valmistelemia katsauksia kestävyyden eri osa-alueilta. Katsauksista hallituksen jäsenet saavat tietoa yhtiön kestävyyteen liitty- vistä olennaisimmista vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista sekä yhtiön vastuullisuustavoitteiden edistymisestä. Katsauksilla varmistetaan myös hallituksen ajantasainen tietämys ja osaaminen kestävyysasioissa. Tarkastusvaliokunnalla on keskeinen rooli kestävyysasioissa ja erityisesti kestävyysraportin sisällön oikeellisuuden ja läpinäkyvyyden arvioinnissa. Hallitus kokoontui tilikauden 2024 aikana 15 (2023: 15) kertaa. Tarkas- tusvaliokunta kokoontui tilikauden 2024 aikana 5 (2023: 5) kertaa.

Tilikauden 2024 aikana hallituksen ja sen valiokuntien kokouksissa käsitellyissä katsauksissa käsiteltiin muun muassa seuraavia kestävyyteen liittyviä aihealueita: • Ympäristöasioiden katsaus • Vastuullisuuskatsaus • Työturvallisuuskatsaus ja erikseen katsaus työturvallisuuden kehityksestä • T&K-katsaus kahdesti vuodessa • Sisäpiirikoulutus • Pitkän aikavälin kehityssuunnitelma ml. riskiarvio • Lakiasioiden katsaus • Yritysvastuudirektiivin soveltaminen • Yhtiön kestävyyden tunnusluvut, 2030-kestävyystavoitteet sekä mer- kittävimmät riskit ja epävarmuustekijät liittyen ympäristö-, henkilöstö- ja sosiaalisiin asioihin neljännesvuosittain • Sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma ja tarkastusraportti • Selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä • Compliance-katsaus • Kyber- ja tietoturvakatsaus • Sisäisen valvonnan valvontaraportti sisältäen kestävyyden avainkontrol- lit ja niiden tulokset • Riskienhallintakatsaus • Arvoketjupäästöjen laskenta ja kehitystyö • Kestävyysraportointiprosessi ja tilintarkastajan havainnot. Hallituksen jäsenten osaaminen kestävyysasioissa Metsä Boardin hallituksen jäsenten kestävyysosaaminen varmistetaan muun muassa säännöllisillä vuosikellon mukaisilla kestävyys-, ympäristö- ja sääntelykatsauksilla, joiden avulla hallituksen jäsenet saavat tietoa yhtiön kestävyyteen liittyvistä olennaisimmista vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista, sekä yhtiön kestävyystavoitteiden edistymisestä. Lisäksi hallituksen jäsenet osallistuvat vuosittain sisäpiirisääntelyä koskevaan koulutukseen. Katsaukset antavat pääsääntöisesti yhtiön ja Metsä Groupin sisäiset eri alojen asiantuntijat. Hallitus ja sen valiokunnat voivat tarvittaessa hankkia myös ulkopuolista asiantuntija-apua kestävyys- asioissa. Useilla hallituksen jäsenillä on vuosien kokemus operatiivisten tai luottamustehtävien kautta yhtiön toimialaa ja sen tuotteita koskevista kestävyyteen liittyvistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä Metsä Boardin toimitusjohtaja vastaa kestävyystoimenpiteiden toteutta- misesta hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja raportoi hallitukselle kestävyyteen liittyvistä olennaisista vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista sekä kestävyystavoitteiden edistymisestä antamalla hallitukselle yksin tai yhdessä yhtiön vastuullisuusasiantuntijoiden kanssa kestävyyskatsauksen sekä erillisen ympäristökatsauksen kerran vuodessa. Lisäksi toimitusjohtaja esittää hallitukselle työturvallisuus- katsauksen ja yhdessä kehitysjohtajan kanssa T&K-katsauksen kahdesti vuodessa. Toimitusjohtaja raportoi hallitukselle viipymättä kaikista yhtiöön merkittävästi vaikuttavista kestävyyteen liittyvistä riskeistä. Vuonna 2024 Boardin johtoryhmään on kuulunut kuusi (6) jäsentä, joista 83 prosenttia miehiä (5) ja 17 prosenttia naisia (1). Henkilöstön edustus yhtiön johdossa on järjestetty siten, että kunkin yhtiön tuotantolaitoksen johtoryhmän kokoonpanoon kuuluu yksi henkilöstön edustaja.

Yhtiön johtoryhmä valmistelee kestävyyteen liittyvät asiat ennen kuin toimitusjohtaja esittelee ne hallitukselle, ja valvoo osaltaan hyväksyttyjen kestävyystoimenpiteiden täytäntöönpanoa sekä kestävyyteen liittyviä vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia säännöllisesti johtoryhmän kokouksissa. Johtoryhmän jäsenistä kehitysjohtaja vastaa tutkimuksesta ja tuotekehityksestä sekä liiketoiminnan kehityksestä sekä kestävyydestä. Kehitysjohtaja raportoi johtoryhmälle kestävyyteen liittyvistä, yhtiöön vai- kuttavista ajankohtaisista asioista kuukausittain. Metsä Boardin ja Metsä Groupin vastuullisuusasiantuntijat antavat johtoryhmälle katsauksen kestävyysasioista kaksi kertaa vuodessa. Kehitysjohtaja osallistuu Metsä Groupin kestävän kehityksen prosessin johtoryhmään ja raportoi kestä- vyystoimenpiteiden toteutuneet tulokset kestävän kehityksen prosessin johtoryhmälle vuosineljänneksittäin. Kehitysjohtaja johtaa Metsä Boardin tuoteturvallisuus- ja vastuullisuus- osastoa, johon kuuluu yhtiön tuoteturvallisuus- ja vastuullisuusjohtaja ja useita asiantuntijoita. Ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä tuotannon, puun- hankinnan, hankinnan ja logistiikan, henkilöstöhallinnon, markkinoinnin ja myynnin, viestinnän, sijoittajasuhteiden, taloustoiminnon ja lakitoiminnon kanssa. Puunhankinta sekä hankintatoiminto on keskitetty Metsä Groupiin. Yhtiön talousjohtaja puolestaan johtaa Metsä Boardin riskikomiteaa, joka käsittelee kestävyysriskejä osana yhtiön yleistä riskien arviointia. Johtoryhmässä käsitellään säännöllisesti työturvallisuuteen, ympäris- töön, energiaan, tietoturvaan, ajankohtaiseen sääntelyyn sekä complian- ce-asioihin liittyvät katsaukset. Lisäksi johtoryhmä käsittelee kaksi kertaa vuodessa sisäisen valvonnan valvontaraportin, joka sisältää myös kestävän kehityksen kontrollit ja niiden tulokset. Kestävyyteen liittyvän suorituskyvyn sisällyttä- minen kannustinjärjestelmiin Palkitseminen Metsä Boardissa perustuu seuraaville periaatteille:

hyväksymien periaatteiden puitteissa ja hallituksen ohjeistamalla tavalla. Hallituksen palkitseminen ei ole sidottu Metsä Boardin suoriutumiseen. Vuonna 2024 toimitusjohtajan lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän palkkiomahdollisuus vuonna 2024 Metsä Groupin liiketuloskerroin huomi- oiden oli enintään 75 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta. Palkkio perustuu Metsä Boardin liiketulokseen (painotus 50 prosenttia) ja hallituksen määrittämiin strategisiin tavoitteisiin, mukaan lukien kestävyystavoitteet (painotus 50 prosenttia) sekä Metsä Groupin liiketuloskertoimen toteumaan. Vuonna 2024 toimitusjohtajan kestävyystavoitteet liittyivät työturvallisuuteen sekä strategisiin hankkeisiin, joiden tavoitteena on muun muassa vähentää fossiilisten CO 2 -päästöjen määrää, edistää fossiilittomien raaka-aineiden käyttöä ja vähentää prosessiveden käyttöä tuotannossa. Toimitusjohtajan työturvallisuustavoitteen painoarvo oli 10 prosenttia ja sen toteuma 132 prosenttia. Muilla johtoryhmän jäsenillä lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän palkkiomahdollisuus vuonna 2024 Metsä Groupin liiketuloskerroin huomi- oiden on enintään 50 tai 62,5 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta. Palkkio perustuu Metsä Boardin liiketulokseen (painotus 50 prosenttia) ja oman vastuualueen tavoitteisiin, mukaan lukien kestävyystavoitteet (painotus 50 prosenttia) sekä Metsä Groupin liiketuloskertoimen toteumaan. Vuonna 2024 muun johtoryhmän kestävyystavoitteet liittyivät työturvallisuuteen, työhyvinvointiin, fossiilivapaisiin tuotteisiin ja tuotantoon, kierrätettävien, kompostoituvien ja biopohjaisten tuotteiden kehitykseen sekä strategisiin hankkeisiin, joiden tavoitteena on muun muassa vähentää fossiilisten CO 2 -päästöjen määrää, edistää fossiilittomien raaka-aineiden käyttöä ja vähentää prosessiveden käyttöä tuotannossa. Kestävyystavoitteiden painoarvo oli keskimäärin 16 prosenttia muun johtoryhmän tulospalkkiota- voitteista ja niiden toteuma keskimäärin 102 prosenttia.

Liiketoiminta ja arvonluonti 2

Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet

4 6

8

Arvonluonti

Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12

Hallituksen toimintakertomus

20 20 37 70 89

• Kestävyysraportti

Yleiset tiedot E – Ympäristö

S – Sosiaalinen vastuu G – Hyvä hallintotapa ja yrityskulttuuri

96 98

Kestävyysraportin liitetiedot

Konsernitilinpäätös 102 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 150 Emoyhtiön tilinpäätös 153 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 166 Hallituksen esitys yhtiö­ kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 167 Tilintarkastuskertomus 171 Kestävyysraportin varmennuskertomus 173 Osakkeet ja osakkeenomistajat 177 Kymmenen vuotta lukuina 178 Verot 179 Tuotantokapasiteetit 181 Tunnuslukujen laskenta­ periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 183 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 190 • Metsä Boardin hallitus 194 • Metsä Boardin johtoryhmä 196 Palkitsemisraportti 201 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille

Liiketoimintamalli, arvoketju ja strategia

Liiketoimintamalli ja arvoketju Metsä Board valmistaa uusiutuvista raaka-aineista korkealaatuisia ja resurssitehokkaita ensikuitukartonkeja, jotka tukevat kiertotalouden peri- aatteita ja tarjoavat vaihtoehdon fossiilipohjaisille pakkausmateriaaleille. Yhtiö on Euroopan suurin taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden valmistaja sekä maailmanlaajuisesti suurin päällystettyjen valkoisten kraft- lainereiden valmistaja. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihdosta 57 prosenttia tuli taivekartongista, 25 prosenttia valkoisista kraftlainereista, 14 prosenttia markkinasellusta ja 4 prosenttia muista toiminnoista. Metsä Board työllistää noin 2 400 henkilöä 17 maassa. Henkilöstömäärä maittain on esitetty osiossa S1 – Oma työvoima. Yhtiön kahdeksan tuotantoyksikköä sijaitsevat Suomessa ja Ruotsissa, lähellä tärkeintä raaka-ainetta, pohjoisten metsien puukuitua. Metsä Boardin taivekartonkia käytetään pääasiassa kuluttajatuotepak- kauksissa, kuten elintarvike- ja lääkepakkauksissa. Valkoisten kraftlainerei- den loppukäyttö on vähittäiskaupan eri pakkaustarpeissa. Yhtiö valmistaa kemiallista sellua ja valkaistua kemihierrettä (BCTMP), joita käytetään omaan kartonkituotantoon ja osa myydään markkinaselluna. Metsä Board myy kartonkia ja markkinasellua maailmanlaajuisesti. Päämarkkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Keskeisiä asiakasryhmiä ovat kansainväliset brändinomistajat, kartongin jalostajat, aaltopahvituotteiden valmistajat ja vähittäiskauppiaat. Kartonkimyyntiä tuetaan palvelukokonaisuudella, jolla Metsä Board auttaa asiakkaitaan erilaisissa pakkaushaasteissa, esimerkiksi vähentämään pakkausten hiilijalanjälkeä ja muovin käyttöä sekä parantamaan tuotantotehokkuutta.

• Kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan varmistaminen • Suorituskyvyn ja kannattavan kasvun varmistaminen • Osaamisen kehittymisen ja uudistumisen tukeminen • Johdonmukaisuus, kilpailukykyisyys ja läpinäkyvyys.

Kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan varmistamiseksi yhtiö tukee palkit- semisella Metsä Boardin strategisten, operatiivisten ja kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista. Yhtiö kannustaa arvojen ja Metsä Boardin edun mukaiseen toimintaan – vastuulliseen tuloksentekoon, luotettavuuteen, uudistumiseen ja yhteistyöhön. Jokaisen metsäboardilaisen vuosittaiseen tulospalkitsemiseen sisältyy vähintään yksi kestävyystavoite. Tavoit- teenasetantamalli ohjaa myös tulevaisuudessa kestävyyskysymysten jatkuvaan arviointiin ja parantamiseen. Metsä Boardin palkitsemisen periaatteet sekä hallinto-, johto- ja valvontaelinten kokonaispalkitseminen on kuvattu tarkemmin Palkitsemis- raportissa 2024 ja Palkitsemispolitiikassa . Hallitus hyväksyy toimitusjohtajan palkan ja palkkiot sekä muiden johtoryhmän jäsenten palkitsemisessa sovellettavat periaatteet. Hallitus hyväksyy lisäksi yhtiön palkitsemisjärjestelmien rakenteen, kohderyhmän, periaatteet ja sovellettavat mittarit sekä mittareiden kulloisetkin tavoi- tearvot. Hallituksen nimitys- ja HR-valiokunta avustaa hallitusta johdon palkitsemiseen, työehtoihin ja palkkaukseen liittyvien asioiden hoidossa ja valmistelee hallitukselle kuuluvat, johdon palkitsemiseen liittyvät päätök- set. Toimitusjohtaja päättää muun ylimmän johdon palkkaukseen liittyvistä kysymyksistä yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa hallituksen

22

23

Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2024

Powered by