Metsä Board Vuosikatsaus 2024

Sidosryhmien edut ja näkemykset

METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2024

Oman sellutuotannon lisäksi 24,9 prosentin omistusosuus osakkuusyh- tiö Metsä Fibressä turvaa selluomavaraisuuden sekä varmistaa korkea- ja tasalaatuiset lopputuotteet. Energiankulutustaan yhtiö kattaa omalla tuo- tannollaan, ostosähköllä osakkuusyhtiö Metsä Fibreltä sekä ostosähköllä omakustannushintaan Pohjolan Voimalta, josta Metsä Board omistaa 2,6 prosenttia. Metsä Boardin energiaomavaraisuus on noin 90 prosenttia. Muiden raaka-aineiden ja palveluiden hankinta on keskitetty Metsä Groupin hankinta ja logistiikka -yksikköön, joka hankintaprosessinsa avulla pyrkii varmistamaan, että yhteistyökumppanit toimivat vastuullisesti. Suhteista tavara- ja palvelutoimittajiin kerrotaan osiossa G1− Liiketoiminnan harjoittaminen . Metsä Boardin käyttämistä resursseista ja yhtiön tuotoksista kerrotaan osiossa E5− Resurssien käyttö ja kiertotalous ja Vuosikatsauksen osiossa Arvonluonti. Metsä Board on osa Metsä Groupia, jonka emoyhtiö on Metsäliitto Osuuskunta, noin 90 000 suomalaisen metsänomistajan omistama osuuskunta. Metsä Board ei omista metsää. Puuraaka-aineen hankinta hoidetaan keskitetysti Metsä Groupin kautta metsistä, jotka uudistetaan hakkuun jälkeen ja joissa luonnon monimuotoisuus huomioidaan. Lisätie- toa monimuotoisuudesta on osiossa E4 – Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit . Suomessa puu hankitaan pääosin Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäseniltä, jotka omistavat yhteensä 32 prosenttia Suomen kaikista metsistä. Ruotsissa puu hankitaan pääosin Norra Skogin omistajajäseniltä, jotka omistavat noin 10 prosenttia Ruotsin kasvullisista metsämaista. Norra Skog omistaa 30 prosenttia Husumin sellutehtaan omistavasta, Metsä Boardin tytäryhtiö Husum Pulp AB:sta. Strategia Metsä Boardin strategia on kasvaa kuitupohjaisissa pakkausmateriaaleissa ja uudistaa teollisia toimintojaan. Yhtiö toteuttaa strategisia ohjelmiaan mukaan lukien kasvu- ja kehitysinvestoinnit, joilla parannetaan tehtaiden tuotanto- ja resurssitehokkuutta sekä pienennetään tuotteiden hiilijalanjälkeä. Edelläkävijä vastuullisuudessa -strategisen ohjelman paino- pistealueena on täysin fossiiliton tuotanto ja tuotteet vuoden 2030 loppuun mennessä. Tehokas innovointi -strategisen ohjelmassa painopistealueina ovat muun muassa kartongin keventäminen ja kierrätettävien tuotteiden kehittäminen. Yhtiön resurssitehokkaasti valmistetuilla ensikuitukarton- geilla korvataan jo nyt fossiilipohjaisia materiaaleja sekä pienennetään pakkausten hiilijalanjälkeä. Metsä Boardin kestävyystavoitteet ja niissä eteneminen esitetään tarkemmin sivulla 29.

Yhtiön päätöksentekoa ohjaavat taloudelliset- ja kestävyystavoitteet sekä pitkäjänteinen omistaja-arvon kasvattaminen. Metsä Board keskittyy jatkuvaan kustannustehokkuuden ja vastuullisuuden kehittämiseen sekä asiakkuuksiin, jotka hyötyvät yhtiön tuotteiden ja palveluiden korkeasta suorituskyvystä. Pitkällä aikavälillä yhtiön tavoitteena on saavuttaa vähin- tään 12 prosentin vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto sekä pitää korollisen nettovelan ja vertailukelpoisen käyttökatteen suhde alle 2,5. Sidosryhmien edut ja näkemykset Metsä Board on vuorovaikutuksessa keskeisten sidosryhmiensä kanssa ja kehittää toimintaansa sidosryhmäpalautteen perusteella. Sidosryhmävuo- rovaikutusta toteutetaan eri organisaatiotasoilla. Esimerkiksi asiakkaiden ja sijoittajien kesken käydään säännöllistä vuoropuhelua, jolla rakennetaan luottamusta sekä ymmärrystä heidän näkemyksistään ja tarpeistaan. Pai- kallisyhteisöjen kanssa käytävä vuoropuhelu tapahtuu usein tehdastasolla ja päättäjien kanssa sidosryhmäyhteistyötä toteutetaan keskitetysti Metsä Groupin konsernipalveluiden Yhteiskuntasuhteet -yksikössä. Vuonna 2024 otettiin käyttöön uusi Metsä Group -tasoinen sidosryhmäosallistamisen toimintamalli, jossa kaikki kestävää kehitystä koskeva sidosryhmäpalaute kerätään kahdesti vuodessa. Palautteet analysoidaan ja niistä muodoste- taan raportti Metsä Groupin toimintaa koskevista heikkouksista, vahvuuk- sista, riskeistä ja mahdollisuuksista kestävässä kehityksessä. Prosessin avulla varmistetaan yhä järjestelmällisemmin keskeisten sidosryhmien tunnistaminen, niiden aktiivinen osallistaminen, sidosryhmäpalautteen kerääminen ja käsittely sekä saadun palautteen huomioiminen toiminnan kehittämisessä ja päätöksenteossa. Prosessista vastaa Metsä Groupin Yhteiskuntasuhteet-yksikkö. Sidosryhmäpalautetta hyödynnetään riskienhallinnassa, ja sen perusteella aloitetaan yhteistyöhankkeita, joista esimerkkejä on kerrottu osiossa S3 – Vaikutuksen kohteena olevat yhteisöt . Prosessin mukaisesti sidosryhmien pääviestit ja keskeinen palaute raportoidaan säännöllisesti Metsä Boardin johtoryhmälle, joka vastaa tulosten huomioon ottamisesta yhtiön toiminnassa. Sidosryhmäpalautetta hyödynnetään myös vuosittain tehtävässä kaksoisolennaisuusanalyysissa sekä olennaisuusanalyysiin perustuvassa 2030-kestävyystavoitteiden asetannassa. Olennaisuusanalyysista on kerrottu lisää osiossa Kestävyy- den olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet .

Taulukossa on yhteenveto Metsä Boardin keskeisimmistä sidosryhmistä ja siitä, miten heille tärkeät teemat huomioidaan yhtiön strategiassa ja liiketoimintamallissa.

Liiketoiminta ja arvonluonti 2

Sidosryhmä

Sidosryhmän osallistaminen

Sidosryhmille tärkeät teemat

Vaikutus toimintaan, liiketoimintamalliin ja strategiaan

Oma työvoima

• Henkilöstötutkimus ja Pulssi-kysely • Yhteistoiminta henkilöstön edusta- jien kanssa • Työturvallisuushavainnot ja työsuojelu • Eettinen ilmoituskanava • Jatkuva vuoropuhelu ja yhteistyö • Tapahtumat ja koulutukset

• Terveys ja turvallisuus • Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen (DEI) • Osaamisen kehittäminen ja hyvä johtaminen • Työolot ja muut työhön liittyvät oikeudet • Organisaation resilienssi • Tieto tuotteiden suorituskyvystä ja vastuullisuudesta • Tuoteturva- ja laatu • Kestävä metsänhoito ja luonnon monimuotoisuus • Ilmastonmuutoksen hillintä koko arvoketjussa • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen • Ilmastonmuutoksen hillintä koko arvoketjussa • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen • Kartonki muovin korvaajana • Luonnon monimuotoisuus ja puuraaka-aineen saatavuus • Ihmisoikeudet ja monimuotoisuus • Kestävyysriskien hallinta ja hyvä hallintotapa • Kestävyyttä koskevan regulaation vaikutus kartongin kysyntään ja puuraaka-aineen saatavuuteen • Turvallisuus ja terveys • Työolot ja muut työhön liittyvät oikeudet • Ilmastonmuutoksen hillintä koko arvoketjussa • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen • Luonnon monimuotoisuus • Kiertotalous • Tehtaiden paikalliset vaikutukset kuten melu-, pöly- ja hajuhaitat • Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutok- seen sopeutuminen • Luonnon monimuotoisuus • Työllistämisen, toimeentulon ja yrittäjyyden edistäminen sekä verotulot

• Sertifioidut turvallisuusjohtamisjärjestelmät • Metsä meille kaikille -visio • Anonyymi rekrytointi

Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet

4 6

• Metsä Groupin akatemiat ja muut koulutukset • Johtamisen ja avainkyvykkyyksien kehittäminen • Henkilötutkimuksen perusteella määritetyt toimenpiteet • Fossiilisia materiaaleja korvaavat ja kierrätettävät tuotteet • Tuotteiden hiilijalanjälki- ja elinkaarilaskelmien käyttö ja kehittäminen • Uudistavan metsätalouden strategia • Resurssitehokas tuotanto • Tuoteturvallisuus ja -laatu sekä sertifioidut johtamisjärjestelmät • Ajantasaiset tuotetiedot • Investoinnit fossiilittomaan tuotantoon ja tuotteisiin sekä tehtai- den tuotanto- ja resurssitehokkuuden parantamiseen • Metsäsertifioinnit ja uudistava metsätalous • Metsä meille kaikille -visio • Kestävyystavoitteet johdon palkitsemisessa • Kestävyysriskien määrittely, hallinta ja taloudellisten vaikutusten arviointi • Sertifioidut turvallisuusjohtamisjärjestelmät • Rakennusprojekteissa ennakoiva harmaan talouden torjuntamalli • Uudistavan metsätalouden strategia • Yhteiset kestävyystavoitteet partner-toimittajien kanssa • Toimittajien yhteistyökyselyn perusteella määritellyt toimenpiteet • Toimittajien vastuullisuuden arviointi osana valintaprosessia ja yhteistyön aikana • Osallistava yhteistyö ja päätöksenteko • Resurssitehokas ja fossiiliton tuotanto, tuotannon jätteettömyys • Parhaat käytettävissä olevat tekniikat • Uudistavan maakäytön toimintaperiaatteet ja biodiversiteetti- suunnitelmat tehtailla • Osallistava yhteistyö ja päätöksenteko • Saamelaisten oikeuksiin perehtyneiden toimittajien käyttäminen • Puunhankinnan ja metsänhoitotöiden suunnittelussa ja toteutuk- sessa varmistetaan paikallisesti, että saamelaisten poronhoidon edellytyksiä ei vaaranneta. Saamelaisten poronhoidon edellytys- ten turvaaminen sopimuksellisesti ja auditoimalla puuntoimitta- jiamme säännöllisesti • Uudet investoinnit • Resurssitehokas ja fossiiliton tuotanto, tuotannon jätteettömyys • Fossiilisia materiaaleja korvaavat ja kierrätettävät tuotteet • Uudistavan metsätalouden strategia • Uudistavan maakäytön toimintaperiaatteet ja biodiversiteetti- suunnitelmat tehtailla • Luontohankkeiden rahoitusohjelma • Fossiilisia materiaaleja korvaavat ja kierrätettävät tuotteet • Resurssitehokas ja fossiiliton tuotanto • Uudistavan metsätalouden strategia • Uudistavan maakäytön toimintaperiaatteet ja biodiversiteetti- suunnitelmat tehtailla • Puuta jalostavan teollisuuden biodiversiteettitiekartta ja sen jatkotoimet

Asiakkaat, kuluttajat ja loppukäyttäjät

8

Arvonluonti

• Asiakaskokemuskyselyt • Asiakaspalautelomakkeet • Vastuullisuusarvioinnit • Verkkosivujen yhteydenottolomakkeet

Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12

Osakkeen- omistajat, ana- lyytikot, muut pääomamarkkinoi- den edustajat

• Jatkuva vuoropuhelu ja yhteistyö • Yhtiön ja/tai pankkiiriliikkeiden koordinoimat sijoittajatapaamiset ja -tapahtumat, ml. tehdasvierailut • Taloudellinen raportointi ja tiedotteet • Yhtiökokous • Yhteistyö ulkopuolisten arvioitsijoi- den ja luottoluokittajien kanssa • Toimittajapäivät • Työturvallisuuden yhteistyöfoorumit • Toimittajien yhteistyökysely • Kestävän kehityksen työryhmätoi- minta partner-toimittajien kanssa • Jatkuva vuoropuhelu ja yhteistyö • Eettinen ilmoituskanava • Tuotantolaitosten avoimet ovet ja muut tapahtumat • Paikallisyhteisöjen kuuleminen investointiprojekteissa • Yhteistyöpäivät • Eettinen ilmoituskanava

Hallituksen toimintakertomus

20 20 37 70 89

• Kestävyysraportti

Yleiset tiedot E – Ympäristö

S – Sosiaalinen vastuu G – Hyvä hallintotapa ja yrityskulttuuri

Toimittajat ja toimitusketjun työntekijät

96 98

Kestävyysraportin liitetiedot

Konsernitilinpäätös 102 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 150 Emoyhtiön tilinpäätös 153 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 166 Hallituksen esitys yhtiö­ kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 167 Tilintarkastuskertomus 171 Kestävyysraportin varmennuskertomus 173 Osakkeet ja osakkeenomistajat 177 Kymmenen vuotta lukuina 178 Verot 179 Tuotantokapasiteetit 181 Tunnuslukujen laskenta­ periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 183 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 190 • Metsä Boardin hallitus 194 • Metsä Boardin johtoryhmä 196 Palkitsemisraportti 201 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille

Paikallisyhteisöt

Alkuperäiskansat (saamelaiset)

• Kahdenväliset tapaamiset • Yhteistyöpäivät • Eettinen ilmoituskanava

• Alkuperäiskansojen oikeudet • Perinteisten elinkeinojen turvaaminen • Pohjoisen luonnon ilmastoresilienssi

• Vapaa ja tietoon perustuva ennakkosuostumus • Alkuperäiskansojen ylisukupolvinen ja koke- musperäinen tieto tieteellisen tiedon rinnalla • Biokiertotalous • Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutok- seen sopeutuminen • Luonnon monimuotoisuus • Logistiikka ja julkinen infrastruktuuri • Uudet tuotteet ja innovaatiot • Uudistuminen, investoinnit ja työpaikat • Ratkaisukeskeinen yhteistyö • Vastuulliset tuotteet • Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutok- seen sopeutuminen • Luonnon monimuotoisuus • Monimuotoisuuden turvaaminen • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen • Ilmastonmuutoksen hillintä • Vaikuttamisyhteistyö • Toimialan, arvoketjun ja toimijoiden hyvinvointi • Tutkimus- ja kehitysyhteistyö • Koulutus ja osaaminen • Investoinnit ja työpaikat • Oppiminen ja koulutus • Työelämä • Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen • Luonnon monimuotoisuus • Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutok- seen sopeutuminen • Metsien suojelu ja vanhat metsät • Metsänhoidon menetelmät • Metsätalouden vesistövaikutukset

Päättäjät

• Julkiset kuulemiset • Kahdenväliset tapaamiset • Tapahtumat, seminaarit ja paneelit

• Metsä- ja tehdasvierailut • Eettinen ilmoituskanava

Edunvalvonta- ja toimialajärjestöt

• Kahdenväliset tapaamiset • Tapahtumat, seminaarit ja paneelit • Yhteistyöpäivät • Metsä- ja tehdasvierailut

Tutkijat, op- pilaitokset ja opiskelijat

• Yhteistyöprojektit • Yhteistyötilaisuudet

• Yhteiset tutkimus- ja kehitysprojektit • Uudistavan metsätalouden strategia • Uudistavan maankäytön toimintaperiaatteet ja biodiversiteetti- suunnitelmat tehtailla

• Metsä- ja tehdasvierailut • Rekrytointitapahtumat • Opinnäytetyöpaikat ja harjoittelut • Kyselyt

• Luontohankkeiden rahoitusohjelma • Koulutusyhteistyö ja kumppanuudet • Työ- ja harjoittelupaikat • Opiskelijoiden ohjaaminen ja perehdytys

Kansalaisjärjestöt

• Kahdenväliset tapaamiset • Projektiyhteistyö • Yhteistyöpäivät • Eettinen ilmoituskanava

• Uudistavan metsätalouden strategia • Uudistavan maakäytön toimintaperiaatteet ja biodiversiteetti- suunnitelmat tehtailla • Luontohankkeiden rahoitusohjelma • Metsien suojelu (ml. METSO -ohjelma) • Puuta jalostavan teollisuuden biodiversiteettitiekartta ja sen jatkotoimet

24

25

Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2024

Powered by