METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2024
Energiankulutus ja energialähteiden yhdistelmä MWh 2024
Kasvihuonekaasupäästöt
Kasvihuonekaasuintensiteetti
Metsä Boardin tuotantolaitoksilla ei ole tunnistettu omaisuuseriä, jotka olisivat olennaisen siirtymäriskin kohteena tai olisivat esimerkiksi vihreään siirtymään liittyvän regulaation vuoksi menettäneet arvoaan (stranded assets). Metsä Boardin tuotannosta syntyy vielä fossiilisia hiilidioksidi- päästöjä, mutta tavoitteena on fossiiliton tuotanto vuoden 2030 loppuun mennessä. Tämän jälkeen tuotannossa ei siis ole lukkiutuneita fossiilisia hiilioksidipäästöjä, mutta pieni määrä sellaisia biogeenisiä kasvihuone- kaasuja, jotka lasketaan mukaan Scope 1- ja 2 -viitekehykseen. Metsä Board ei harjoita merkittävässä siirtymäriskissä olevien toimialojen, kuten kivihiili-, kaasu- tai öljyliiketoimintaa. Keskeisimmät Metsä Boardin siirtymäriskit koskevat metsienkäyttöön ja puupohjaiseen energiaan liittyvää regulaatiota, jonka vaikutus toteutuessaan nostaisi kustannuksia pitkällä aikavälillä. Metsä Board kuuluu Euroopan päästökauppajärjestelmän piiriin. Sisäisessä hiilen hinnoittelussa tuotantolaitosten tuotto- ja kulukirjauk- sissa käytetään päästökauppajärjestelmän mukaista päästöoikeuden keskihintaa kullekin vuodelle. Lisäksi yhtiön investointilaskelmissa hiilidioksidille sovelletaan varjohintoja, jotka määritellään EU:n päästö- kauppajärjestelmän hintojen perusteella. Arviota varjohinnan alla olevista päästöistä ei ole tehty. Hinta määritellään vuosittain, ja kunkin vuoden investoinneissa käytetään kyseisen vuoden hintaa, joka pysyy samana koko investointijakson ajan. Yhtiö ei raportoi sisäisen hiilen hintaa tai siihen liittyviä olettamuksia, koska pitää tätä liiketoimintansa kannalta kriittisenä ja strategisesti sensitiivisenä tietona. Metsä Boardin tehtaille allokoitiin vuonna 2024 yhteensä 385 197 tonnia EU:n päästökauppajärjestelmän (EU ETS) mukaisia ilmaisia päästöoikeuksia. Määrästä puuttuvat Kemin ja Joutsenon allokoinnit, jotka eivät olleet saatavilla raportointihetkellä. Odotettavissa on, että ilmaisten päästöoikeuksien myöntäminen loppuu vuoden 2025 jälkeen tehtailta, joiden kasvihuonekaasupäästöistä keskimäärin yli 95 prosenttia aiheutui kestävän biomassan poltosta vuosina 2019−2023. EU:n päästökauppa- järjestelmää päivitetään parhaillaan ja nykyisen tiedon mukaan ilmaiset päästöoikeudet loppuvat kokonaisuudessaan vuoden 2030 jälkeen. Lisää päästöoikeuksista on kerrottu Konsernitilinpäätöksessä osiossa Aineettomat hyödykkeet . Vähähiilisten tuotteiden taloudellisiin mahdollisuuksiin liittyen, Metsä Boardin olemassa olevista tuotteista erityisesti kartonkipakkauksilla voidaan korvata fossiilisia vaihtoehtoja. Potentiaalisten tulevaisuuden tuotteiden kohdemarkkinat ovat pakkausmarkkinat, joka on erittäin suuri globaali markkina. Hiilidioksidin talteenoton mahdollisuudet ovat suuret sellutehtailla, sillä niissä syntyvää hiilidioksidia voidaan hyödyntää kemianteollisuudessa ja vetytaloudessa.
2023
Muutos % (2024/2023)
2024
2023
2024
2023
POLTTOAINEET Öljy
Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2, 3 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / euroa Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2, 3 (sijaintiperusteinen), tCO 2 e / euroa Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / euroa Liikevaihtoon perustuva kasvihuonekaasuintensi- teetti, Scope 1, 2 (sijaintiperusteinen), tCO 2 e / euroa Tuotantoon perustuva kasvihuonekaasuintensiteetti, Scope 1, 2 (markkinaperusteinen), tCO 2 e / tn Tuotantoon perustuva kasvihuonekaasuintensiteetti, Scope 1, 2 (sijaintiperusteinen), tCO 2 e / tn
Scope 1 -kasvihuonekaasupäästöt Kasvihuonekaasujen scope 1 -brutto- päästöt (tCO 2 -ekv.) Säänneltyjen päästökauppajärjes- telmien piiriin kuuluvien scope 1 -kasvihuonekaasupäästöjen prosent- tiosuus (%) Scope 2 -kasvihuonekaasupäästöt Kasvihuonekaasujen sijaintipe- rusteiset scope 2 -bruttopäästöt (tCO 2 -ekv.) Kasvihuonekaasujen markkinape- rusteiset scope 2-bruttopäästöt (tCO 2 -ekv.)
0,001
0,001
240 897
310 423
Liiketoiminta ja arvonluonti 2
Kaasu
434 125
412 864
192 098
202 227
-5,0 %
Hiili
0
0
0,001
0,001
Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet
Jäte
71 382
43 825
100
100
0 %
4 6
Turve
17 306
17 829
0,0001
0,0001
Puupohjaiset polttoaineet
5 441 356
5 010 322
0,0002
0,0003
OSTOENERGIA Ostettu sähkö ja lämpö, uusiutuva puupohjainen Ostettu sähkö ja lämpö, muu uusiutuva Ostettu sähkö ja lämpö, fossiilinen Ostettu sähkö ja lämpö, ydinvoima
8
Arvonluonti
259 495
299 365
-13 %
0,1
0,09
595 710
667 468
0,2
0,2
Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12
67 832
7 543
84 989
3 747
2 168 %
Päästöintensiteettilaskennassa käytetty liikevaihto löytyy konsernitilinpäätöksestä osios- ta Konsernin laaja tuloslaskelma. Liikevaihto on raportoitu euroissa.
138 860
18 763
Hallituksen toimintakertomus
Merkittävät scope 3 -kasvihuonekaasupäästöt
1 214 984
1 200 337
20 20 37 70 89
• Kestävyysraportti
Kasvihuonekaasujen epäsuorat (scope 3 -) kokonaisbruttopäästöt (tCO 2 -ekv.)
Yleiset tiedot E – Ympäristö
Puupohjaiset biogeeniset hiilidioksidipäästöt tCO 2 2024
1 789 138
1 792 006
-0,2 %
MUUN ITSE TUOTETUN UUSIUTUVAN ENERGIAN KULUTUS Itse tuotetun vesivoiman kulutus
2023
30 010
29 349
1 Ostetut tavarat ja palvelut
485 533
479 875
1,2 %
Puupohjaiset biogeeniset hiilidioksidipäästöt
2 154 777
1 984 088
S – Sosiaalinen vastuu G – Hyvä hallintotapa ja yrityskulttuuri
2 Tuotantohyödykkeet
27 746
57 651
-52 %
KOKONAISENERGIANKULUTUS Kokonaisenergiankulutus, uusiutuva puupohjainen
3 Polttoaineeseen ja energiaan liittyvät toiminnat (jotka eivät sisälly scope 1- tai scope 2 -päästöihin) 4 Tuotantoketjun alkupään kuljetuk- set ja jakelu
73 778
57 772
28 %
6 037 066
5 677 790
Kasvihuonekaasupäästövähennystavoitteet Taulukko esittää toteutetut ja tulevaisuuteen suunnitellut toimet ja niiden arvioidut mää- rälliset panokset Scope 1- & 2 -päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi.
96 98
Kestävyysraportin liitetiedot
Kokonaisenergiankulutus, muu uusiutuva
300 233
282 264
6,4 %
97 842
36 892
Konsernitilinpäätös 102 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 150 Emoyhtiön tilinpäätös 153 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 166 Hallituksen esitys yhtiö kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 167 Tilintarkastuskertomus 171 Kestävyysraportin varmennuskertomus 173 Osakkeet ja osakkeenomistajat 177 Kymmenen vuotta lukuina 178 Verot 179 Tuotantokapasiteetit 181 Tunnuslukujen laskenta periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 183 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 190 • Metsä Boardin hallitus 194 • Metsä Boardin johtoryhmä 196 Palkitsemisraportti 201 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille
5 Toiminnassa muodostuva jäte
727
2 919
-75 %
Kokonaisenergiankulutus, fossiilinen
902 570
803 704
Vähennys- tavoite vuo- teen 2030 mennessä
6 Liiketoimintaan liittyvä matkustaminen
Kokonaisenergiankulutus, ydinvoima
1 214 984
1 200 337
937
813
15 %
Kokonaisenergiankulutus
8 252 462
7 718 722
7 Työsuhteisten työntekijöiden työmatkaliikenne 9 Kuljetukset tuotantoketjun loppupäässä
Perusvuosi
1 926
1 889
1,9 %
Kasvihuonepäästöt (tCO 2 ) Polttoaineen vaihtaminen
576 355
0
ENERGIAINTENSITEETTI (MWh/liikevaihto) Energiaintensiteetti
7 304
4 732
54 %
-188 900
0,004
0,004
Sähköistäminen
-560
10 Myytyjen tuotteiden jalostus
275 061
268 042
2,6 %
Vuoden 2023 luvut on korjattu takautuvasti siten, että myydyn energian määrä on jätetty vähentämättä kokonaisenergiankulutuksesta. Energiaintensiteettilaskennassa käytetty liikevaihto löytyy konsernitilinpäätöksestä osios- ta Konsernin laaja tuloslaskelma. Liikevaihto on ilmoitettu euroissa.
Polttoaineen vaihtaminen tai sähköistäminen
-136 210
11 Myytyjen tuotteiden käyttö
1 846
890
107 %
Fossiilittomasti tuotettuun ostosähköön siirtyminen
-237 805
12 Myytyjen tuotteiden käsittely käyttöiän lopussa
563 093
582 863
-3,4 %
Muut
-12 880
15 Investoinnit
50 954
52 294
-2,6 %
Polttoaineen vaihtaminen tarkoittaa toimenpiteitä, joissa fossiilinen polttoaine korvataan fossiilittomalla polttoaineella. Sähköistäminen puolestaan sisältää toimenpiteet, joissa fossiilisen polttoaineen käyttö korvataan prosessin sähköistämisellä. Kaikista vähennyk- sistä ei ole vielä tehty päätöstä, toteutetaanko ne polttoaineen vaihdolla vai sähköistämi- sellä, joten ne on merkitty kategoriaan ’polttoaineen vaihto tai sähköistäminen’. Muut -ka- tegoria sisältää muita pienempiä vähennystoimenpiteitä, kuten energiatehokkuustoimia.
Energiankulutus energialähteittäin %
Kokonaiskasvihuonekaasupäästöt Kokonaiskasvihuonekaasupäästöt (sijaintiperusteiset) (tCO 2 -ekv.) Kokonaiskasvihuonekaasupäästöt (markkinaperusteiset) (tCO 2 -ekv.)
2024
2023
2 240 731
2 293 598
-2,3 %
Uusiutuva puupohjainen
73
74
Muu uusiutuva energia
1,2
0,5
2 066 225
1 997 980
3,4 %
Ydinvoima
15
16
Fossiiliset polttoaineet
11
10
Scope 1 & 2 -päästöjen osalta perusvuotta tai tavoitevuotta ei ole raportoitu, koska Metsä Boardin päästövähennystavoite koskee ainoastaan fossiilisia hiilidioksidipäästöjä. Vuonna 2024 Metsä Boardin Scope 3 -tavoite kohdistui kohderyhmään kuuluvien toimittajien sito- uttamiseen. Metsä Board valmistautuu asettamaan absoluuttisen Scope 3 -päästövähen- nystavoitteen viimeistään vuonna 2027. Tavoitteista on kerrottu lisää E1 Ilmastonmuutos -osissa Metsä Boardin 2030-kestävyystavoitteet ja Ilmastonmuutoksen hillintää koskeva siirtymäsuunnitelma -taulukossa.
Energiantuotanto MWh
2024
2023
Itse tuotettu energia, uusiutuva
4 840 823
4 491 331
Itse tuotettu energia, fossiilinen
417 213
473 304
48
49
Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2024
Powered by FlippingBook