S2 – Arvoketjun työntekijät
METSÄ BOARD Vuosikatsaus 2024
Tapaukset, valitukset ja vakavat ihmisoikeusvaikutukset
joiden johtotaso (management level) on VP/SVP/CEO ja joilla on johdon vaativuustaso. Naisten ja miesten kokonaispalkkojen suhde on laskettu henkilöiden lukumäärällä painotettuna keskiarvona samassa palkkaluokassa olevien naisten ja miesten kesken. Mikäli yksikössä ei ole käytössä palkkaluokkia, on palkkoja verrattu saman toimipaikan sisällä. Elämiseen riittävän palkan indikaattori on laskettu vertaamalla henkilöiden kokonaispalkkoja markkina- dataan kyseisen alueen elämiseen riittävästä palkasta. Vuoden 2023 palkitsemisen lukuja on korjattu takautuvasti, sillä aiemmin laskennassa huomioitiin vain aktiiviset työntekijät. Sosiaaliturvan puute listattujen elämäntapahtumien osalta koskee kaikkia työntekijäryhmiä, yhteensä 13 henkilöä, listatuissa maissa. Työtapaturma raportoidaan, kun työaikana loukkaantunut henkilö tarvitsee lääketieteellistä hoitoa, sopeutettua tai korvaavaa työtä tai tapaturma aiheuttaa poissaolon. Poissaoloon johtaneiden työtapaturmien sekä LTA1F-taajuuden laskennassa huomioidaan vain tapaturmat, jotka ovat aiheuttaneet vähintään yhden pois- saolopäivän. Tapaturmataajuudet eli TRIF ja LTA1F sisältävät vain oman henkilöstön, koska tietoa palvelutoimittajien toteutuneista työtunneista ei ole saatavilla. Taajuudet on laskettu miljoonaa työtuntia kohti. Oman henkilöstön ja palvelutoimittajien työtapa- turmien lukumäärä on ilmoitettu erikseen. Poissaolopäivien luku- määrän raportointiin saattaa sisältyä epävarmuutta mahdollisten jälkikäteen tapahtuneiden muutosten vuoksi. Ammattitautien aiheuttamiin poissaolopäiviin on sisällytetty myös ammattitau- titutkimuksista aiheutuneet poissaolot. Kuolemaan johtaneiden työtapaturmien osalta poissaolopäivien lukumääränä käytetään laskennallisista syistä arvoa 0. Vuoden 2024 aikana ei tapahtunut kuolemantapauksia. Perhevapaat sisältävät kansallisen lainsäädännön ja työehtosopi- musten nojalla käytettävissä olevan äitiysvapaan, isyysvapaan ja vanhempainvapaan. Omaan työvoimaan liittyvät tapaukset, joihin on voinut liittyä välitön tai välillinen negatiivinen ihmisoikeusvaikutus, ovat tulleet yhtiön tietoon joko eettisen ilmoituskanavan tai Compliance-ko- mitean jäsenen saaman yhteydenoton kautta. Luvuissa on mukana tapaukset, joilla on mahdollinen ihmisoikeusvaikutus ja joiden osalta ylittyy Compliance-komitean arvioon perustuva olennaisuuskynnys. Henkilöstötutkimuksen tulokset perustuvat vuosittain tehtävään henkilöstökyselyyn. Kaikilla Metsä Boardin työntekijöillä on mah- dollisuus vastata kyselyyn. Henkilöstön sitoutuneisuutta kuvaava indeksi muodostuu henkilöstötutkimuksen omaan työhön, tiimiin, johtamiseen ja yhtiöön liittyvien väittämien tuloksesta, joille on saatavilla vertailuaineisto. Tuloksia verrataan Euroopan normei- hin, joihin suhteutettuna saadaan työhön sitoutuneisuuden taso. Vastaukset kerätään asteikolla 1−4 (täysin eri / samaa mieltä), ja ulkoinen palveluntarjoaja muuntaa vastaukset indekseiksi asteikolla 0−100 (100 = kaikki ovat täysin samaa mieltä). Tavoite AAA on normiin verrattuna ”erittäin hyvä”. Mittareita ei ole validoitu ulkopuolisen tahon toimesta.
2024
2023
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet
KAIKKI ILMOITUKSET LIITTYEN EPÄEETTISEEN TOIMINTAAN Kaikki ilmoitukset 22
Liiketoiminta ja arvonluonti 2
17
Olennainen osaosa-aihe
Riskit ja mahdollisuudet Metsä Boardille
Täysimääräiseen tutkintaan johtaneet ilmoitukset
13
4
Vaikutukset
Hallinta
OECD:n monikansallisille yrityksille tarkoitetuille kansallisille yhteyspisteille tehdyt ilmoitukset
Työolot • Työllisuusturva • Työaika • Riittävä palkka • Työmarkkina osapuolten vuoropuhelu • Työehtosopimus neuvottelut • Työ- ja yksityis elämän tasapaino
0
0
Tämä on Metsä Board Toimitusjohtajan katsaus Strategia ja taloudelliset tavoitteet
Mahdollisuus : Toimittajien ja toimittajien työntekijöiden työ- kyky, hyvinvointi ja sitoutuminen yhteistyöhön Metsä Boardin kanssa lisääntyvät. Metsä Boardin maine vastuullisena ja turvallisena kumppanina vahvistuu. Riski : Jos arvoketjussa tapahtuu Metsä Boardin arvojenvas- taista toimintaa, toimittajien ja asiakkaiden työntekijöiden sekä sopimusyrittäjien työkyky, tyytyväisyys ja sitoutuminen yhteistyöhön Metsä Boardin kanssa heikentyvät. Metsä Boardin maine vastuullisena ja turvallisena kumppanina vaarantuu.
Metsä Boardin vaatimuksilla ja valvontamekanismeilla kuten harmaan talouden torjuntamallilla voi olla myön- teinen vaikutus toimittajien työntekijöiden työoloihin.
• Toimittajien eettiset toimintaperiaatteet sisältävät vaatimukset oikeudenmukaisille työsuhteille. • Vaatimustenmukaisuutta varmistetaan toimittaji- en auditoinneilla ja arvioinneilla. • Metsä Board noudattaa asianmukaista huolelli- suutta Know Your Business Partner -taustatar- kastuksessa, jossa tarkastetaan muun muassa tiedossa olevat ihmisoikeusloukkaukset. • Rakennusprojekteissa on käytössä harmaan talouden torjuntamalli. • Asiakassuhteisiin liittyvien riskien määrittelyssä huomioidaan valtioiden ihmisoikeustilanne. • Toimittajien eettiset toimintaperiaatteet sisältävät vaatimukset työturvallisuusjohtamiselle. • Vaatimustenmukaisuutta varmistetaan kohdenne- tuilla toimittaja-auditoinneilla ja -arvioinneilla. • Turvallisuusjohtamisjärjestelmä kattaa Metsä Boardin toiminnoissa työskentelevät palvelutoi- mittajat. Työturvallisuutta kehitetään palvelutoi- mittajien kanssa jatkuvasti. • Puunhankinnassa toteutetaan säännöllisesti metsätyömaan valmistelupäiviä sekä purku- ja lastauspaikkojen turvallisuuskävelyitä. • Yksintyöskentelysovelluksen käyttöönotto puun- hankinnan henkilöstölle vuonna 2024. • Asiakassuhteisiin liittyvien riskien määrittelyssä huomioidaan valtioiden ihmisoikeustilanne. • Toimittajien eettiset toimintaperiaatteet sisältävät vaatimukset yhdenvertaisille mahdollisuuksille ja syrjinnän kiellolle. • Vaatimustenmukaisuutta varmistetaan toimittaja-auditoinneilla. • Metsä Board noudattaa asianmukaista huolelli- suutta Know Your Business Partner -taustatar- kastuksessa, jossa tarkastetaan muun muassa tiedossa olevat ihmisoikeusloukkaukset. • Asiakassuhteisiin liittyvien riskien määrittelyssä huomioidaan valtioiden ihmisoikeustilanne.
4 6
SYRJINTÄ- JA HÄIRINTÄTAPAUKSET Ilmoitetut syrjintä- ja häirintätapaukset
3
0
Puutteelliset työolot heikentäisivät toimittajien ja asiakkaiden työntekijöiden ja heidän läheistensä elämänlaatua ja hyvinvointia, lisäisivät eriarvoisuutta ja vaarantaisivat työ- ja yksityiselämän tasapainoa. Arvoketjun alkupään merkittävimmät mahdolliset kielteiset vaikutukset kohdistuvat tehdaslaitteistojen ja tiettyjen raaka-aineiden, kuten kemikaalien, arvoketjui- hin, jotka ovat pitkiä. Arvoketjun loppupään mahdolliset kielteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti yhtiön tuot- teiden myyntiin globaalisti toimiville asiakkaille, joiden toimialaan tai sijaintivaltioon kohdistuu korkeampi ihmisoikeusloukkauksien riski. Metsä Boardin turvallisuusvaatimukset voivat vaikuttaa toimittajien työntekijöiden hyvinvointiin ja työkykyyn sekä työntekijöiden lähipiirin hyvinvointiin myönteisesti. Puutteet Metsä Boardin terveyden ja turvallisuuden vaatimuksissa tai niiden toteutumisen varmistamisessa heikentäisivät toimittajien työntekijöiden työkykyä sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia ja lisäisivät työtapaturmia. Mahdollisille tapaturmille ovat alttiita erityisesti puunhankinnan, investointiprojektien ja tuo- tantolaitosten huoltoseisokkien toimittajien työntekijät. Arvoketjun loppupään mahdolliset kielteiset vaikutuk- set kohdistuvat erityisesti yhtiön tuotteiden myyntiin globaalisti toimiville asiakkaille, joiden toimialaan tai sijaintivaltioon kohdistuu korkeampi ihmisoikeuslouk- kauksien riski.
Vahvistetut syrjintä- ja häirintätapaukset
2
0
8
Arvonluonti
Ilmoitettujen syrjintä- ja häirintätapausten pe- rusteella maksettujen sakkojen, seuraamusten ja vahingonkorvausten kokonaismäärä
0
0
Taloudellinen kehitys 10 Avainluvut 12
VAKAVAT IHMISOIKEUSTAPAUKSET Vakavat ihmisoikeustapaukset (lapsi- ja pakkotyö, ihmiskauppa) Ilmoitettujen vakavien ihmisoikeustapausten perusteella maksettujen sakkojen, seuraamusten ja vahingonkorvausten kokonaismäärä
0
0
Hallituksen toimintakertomus
20 20 37 70 89
• Kestävyysraportti
0
0
• Terveys ja
Yleiset tiedot E – Ympäristö
turvallisuus
S – Sosiaalinen vastuu G – Hyvä hallintotapa ja yrityskulttuuri
Mittareiden laatimisperiaatteet Omaan työvoimaan liittyvät luvut sisältävät koko Metsä Board -konsernin. Laskelmiin käytettävä henkilöstömäärä ilmoitetaan lukumääränä raportointikauden lopussa (31.12.2024). Henki- löstön lukumäärä sisältää myös ei-aktiiviset työntekijät kuten perhevapailla olevat henkilöt. Metsä Board työllistää vuodessa noin 330 kausiluonteista kesätyöntekijää, opinnäytetyöntekijää ja harjoittelijaa, joista kaikki eivät ole työsuhteessa raportointi- kauden lopussa, jolloin henkilömäärä lasketaan. Henkilöstömäärä kokoaikavastaavana ilmaistuna, vuoden lopussa ja keskimäärin, on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2.1. Metsä Boardin henkilöstöjärjestelmässä henkilön sukupuoli määräytyy juridisen sukupuolen mukaan. Luokkia ”muut” ja ”ei ilmoitettu” ei sovelleta sukupuolijakauman raportoinnissa. Ulkopuolinen työvoima omassa työvoimassa sisältää työntekijät, joilla on Metsä Boardin kanssa työvoiman toimitussopimus eli itsenäiset ammatinharjoittajat ja pääasiallisesti työllistämistoi- mintaa harjoittavien yritysten toimittama työvoima. Työvoiman määrässä ei yleensä tapahdu merkittäviä vaihteluja vuoden aikana. Rekrytoinnit sisältävät vakituiset uudet palkkaukset. Työntekijöi- den vaihtuvuuteen lasketaan kaikki lähtösyyt (pl. liikkeenluovu- tus) jaettuna henkilömäärällä. Luku sisältää vakituiset työsuhteet. Anonyymien rekrytointien osuus avoimista hauista kattaa Workday-järjestelmässä tehdyt rekrytoinnit. Workday on käytössä valtaosassa rekrytoinneista. Esimerkiksi tilanteet, joissa työnhakija on suoraan yhteydessä tuotantolaitokseen, eivät ole mukana laskennassa. Johtoa koskevat tunnusluvut, naisten osuus johdossa sekä johdon koulutus ja taitojen kehittäminen, sisältävät henkilöt,
96 98
Kestävyysraportin liitetiedot
Konsernitilinpäätös 102 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 150 Emoyhtiön tilinpäätös 153 Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot 166 Hallituksen esitys yhtiö kokoukselle jakokelpoisten varojen käytöstä 167 Tilintarkastuskertomus 171 Kestävyysraportin varmennuskertomus 173 Osakkeet ja osakkeenomistajat 177 Kymmenen vuotta lukuina 178 Verot 179 Tuotantokapasiteetit 181 Tunnuslukujen laskenta periaatteet ja vertailukelpoiset tunnusluvut Hallinnointi – Governance 183 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 190 • Metsä Boardin hallitus 194 • Metsä Boardin johtoryhmä 196 Palkitsemisraportti 201 Sijoittajasuhteet ja tietoa sijoittajille
Yhdenvertainen kohtelu ja yhtäläiset mahdollisuudet kaikille • Sukupuolten tasa-arvo ja sama palkka samanarvoi- sesta työstä • Koulutus ja taitojen kehittäminen • Vammaisten ja toimintarajoitteis-
Mahdollisuus : Toimittajien ja toimittajien työntekijöiden työ- kyky, hyvinvointi ja sitoutuminen yhteistyöhön Metsä Boardin kanssa lisääntyvät. Metsä Boardin maine vastuullisena ja turvallisena kumppanina vahvistuu. Riski : Jos arvoketjussa tapahtuu Metsä Boardin arvojenvas- taista toimintaa, toimittajien ja asiakkaiden työntekijöiden sekä sopimusyrittäjien työkyky, tyytyväisyys ja sitoutuminen yhteistyöhön Metsä Boardin kanssa heikentyvät. Metsä Boardin maine vastuullisena ja turvallisena kumppanina vaarantuu. Riski : Jos arvoketjussa tapahtuu Metsä Boardin arvojenvastaista toimintaa Metsä Boardin maine vastuullisena kumppanina ja toimijana vaarantuu.
Metsä Boardin vaatimuksilla ja valvontamekanismeilla voi olla myönteinen vaikutus toimittajien työnte- kijöiden yhdenvertaiseen kohteluun ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin.
ten henkilöiden työllistäminen ja inkluusio • Toimenpiteet työ- paikalla esiintyvän väkivallan ja häirin- nän torjumiseksi • Moninaisuus
Epäonnistuminen yhdenvertaisuudessa Metsä Boardin arvoketjussa heikentäisi arvoketjun työntekijöiden työhyvinvointia ja työkykyä, ja voisi pahimmillaan johtaa syrjintään ja huonoihin työoloihin. Mahdollisille kiel- teisille vaikutuksille alttiita ovat erityisesti naiset ja vä- hemmistöt Metsä Boardin investointiprojekteissa sekä tehdaslaitteistojen ja tiettyjen raaka-aineiden, kuten kemikaalien arvoketjut, jotka ovat pitkiä ja voivat ulottua ihmisoikeusvaikutuksiltaan korkean riskin maihin. Työoikeuksien rikkominen Metsä Boardin arvoketjussa johtaisi inhimilliseen kärsimykseen sekä toimittajien ja asiakkaiden työntekijöiden ja heidän läheistensä elämänlaadun heikkenemiseen ja eriarvoisuuteen. Arvo- ketjun alkupään merkittävimmät mahdolliset kielteiset vaikutukset kohdistuvat tehdaslaitteistojen ja tiettyjen raaka-aineiden, kuten kemikaalien, arvoketjuihin, jotka ovat pitkiä, ja voivat ulottua ihmisoikeusvaikutuksiltaan korkean riskin maihin. Arvoketjun loppupään mahdolli- set kielteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti yhtiön tuotteiden myyntiin globaalisti toimiville asiakkaille, joi- den toimialaan tai sijaintivaltioon kohdistuu korkeampi ihmisoikeusloukkauksien riski.
Muut työhön liittyvät oikeudet • Lapsityövoima • Pakkotyö • Asianmukaiset asuinolot • Puhdas vesi ja sanitaatio
• Toimittajien eettiset toimintaperiaatteet sisältävät vaatimukset ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. • Metsä Board kunnioittaa kaikessa toiminnassaan ihmisoikeuksia, ei hyväksy ihmisoikeusloukkauk- sia missään muodossa, ja on sitoutunut varmis- tamaan, ettei toiminnasta aiheudu negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia. Ihmisoikeuksiin kohdistu- villa huolellisuusvelvoiteprosesseilla varmistetaan Metsä Boardin kyky tunnistaa, estää, vähentää sekä tarvittaessa lopettaa sellaiset toimet, jotka aiheuttavat negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia. • Vaatimustenmukaisuutta varmistetaan toimittaja-auditoinneilla. • Metsä Board noudattaa asianmukaista huolelli- suutta Know Your Business Partner -taustatar- kastuksessa, jossa tarkastetaan muun muassa tiedossa olevat ihmisoikeusloukkaukset. • Asiakassuhteisiin liittyvien riskien määrittelyssä huomioidaan valtioiden ihmisoikeustilanne.
Myönteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan tai Metsä Boardin liiketoimintaan Kielteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan tai Metsä Boardin liiketoimintaan
78
79
Toimintakertomus | METSÄ BOARD VUOSIKATSAUS 2024
Powered by FlippingBook